En haluaisi kirjoittaa tätä kolumnia. Haluaisin olla hiljaa. Haluaisin antaa aivoilleni levon, panna sanavarastoni ovet säppiin ja tehdä ideariihelleni konmarit. Haluaisin olla juuri niin tyhjä, meluton, hälytön ja äänetön kuin luomakunta ympärillänikin on. Haluaisin kirmata takaisin sinne, mistä hetki sitten tulin tähän ruohokattoiseen kuppilaan páska -oluttani nauttimaan. Haluaisin ulos ja ylös vuorille vuohien vanaveteen vaeltamaan.
Mutta tässä olen. Läppärin ja luurin seurassa availemassa somen kanavia ja kirjoittamassa tätä tekstiä. Olut auttaa. Sen nimi on páska. Se on fääriä ja tarkoittaa pääsiäistä.
Tätä lukiessanne allekirjoittanut on Färsaarilla ja toivottavasti jo viidettä päivää itsensä kanssa hiljaa. Hän istuu merituulen sileäksi hioman kiven päällä ohuen lumisateen alla sylissään lappilainen kuksa. Termarista liruu pinttyneen pahkan syihin ei-lainkaan-paskempaa páskakahvia. Ennakoitu pääsiäissumppi jäähtyy nopeasti hiutaleiden putoillessa sen sekaan. Vain Atlantin aallot haastavat hiljaisuuden. Ne iskevät jyrkänteen seinämään kuin tykillä laukaistuina. Jos olisi kesä, lätkisivät lunnit maisemakuvaa pahki. Mutta nyt on maaliskuu. Lunnien ja turistien sesonki odottaa vielä tulemistaan.
Lentomatkalla Kööpenhaminasta Färsaarille en voinut olla vilkuilematta erään miehen meininkiä. Hänellä oli päässään bluetooth-kuulokkeet ja sylissään läppäri. Käytössä olivat niin Excel, Word kuin kaikki somen kanavatkin. Kun koitti tarjoilun aika, taittoi hän koneen kiinni, avasi pöydän ja tilasi kahvin. Penkin alta ilmestyi tabletti. Työ jatkui. Kahvin loputtua läppäri palasi syliin ja kännykkä liittyi USB:lla laitearsenaalin jatkoksi.
Taisin ajatella: voi meitä digiorjia! Näin itseni ja alkoi ärsyttää. Koneen laskeuduttua tatamiin huomasin sivusilmällä kuulokkeissa tekstin: Quiet Comfort. Näennäisen maanisesta digimeiningistä huolimatta mies olikin kai vain halunnut olla lennon ajan itsekseen hiljaa!
On monia tapoja olla hiljaa. On paljon paikkoja, joissa hiljaisuus hajottaa äänimaiseman kappaleiksi. Lappiin ja Färsaarille tullaan suurilta osin juuri siksi. Ounasvaaralla melusaaste lienee yhtä vähäistä kuin arktisella saarella Atlantilla.
Uskon, että sisäisen volyymitason ja mentaalihälyn vaimentaminen on helpompaa, jos ympäristö resonoi samalla taajuudella. Siksi rakastan Lappia, Islantia, Huippuvuoria, Färsaaria. Kohteita, joissa hiljaisuus värisee itsekseen kuin kaikista älyttömyyksistä vaiennettu älykännykkä. Paikkoja, jotka saavat paskemmankin olotilan aisoihin. Maailma tämän pubin ikkunan takana on sellainen. Siksi en olisi malttanut tätäkään kolumnia kirjoittaa. Kiitos ja anteeksi. Onneksi páska oli hyvää ja sitä oli riittävästi.
Maria Paldanius on maailmaa kiertänyt toimittaja ja Uusi Rovaniemi –lehden kolumnisti. Hän opiskelee audiovisuaalista mediakulttuuria Lapin yliopistossa