Keskustelu kulttuurisesta omimisesta kävi keväällä kierroksilla. Katalyyttina oli alkuperäiskansojen asusteen käyttäminen valtaväestön tekemässä viihteessä, kuten usein viime vuosina. Polttopisteessä oli tällä kertaa Pikku Kakkosessa esitetyn Herra Heinämäen Lato-orkesterin basisti, intiaaniksi pukeutunut Punanata.
Heinämäki-keskustelussa puhuttiin itse ohjelmaakin enemmän siitä, mitä ”kulttuurinen omiminen” on ja onko kyseessä ylipäätään ongelma. Osa kommentoijista huomautti, että kaikki kulttuurit ovat ottaneet toisiltaan vaikutteita niin kauan kuin ovat kohdanneet. Monet ihmiskunnan suurista saavutuksista ovat juuri erilaisista taustoista tulevien ihmisten kanssakäymisen tulosta.
Tämä sinällään tietysti oikea huomio vei keskustelua hieman sivuraiteille. Cultural appropriation -käsitteellä ei ole ainakaan alun perin viitattu kulttuurien vuorovaikutukseen yleensä. Sen sijaan omimisen kriitikot ovat puuttuneet vähemmistöjen pyhän tai muuten erityisen arvokkaan symboliikan hyödyntämiseen.
Ongelmana on pidetty varsinkin sitä, kun valtaväestöihin kuuluvat käyttävät alistetuksi joutuneiden ryhmien tunnuksia omiin poliittisiin tai kaupallisiin tarkoituksiinsa.
Poikkeuksellisen merkittävinä pidettyjä vähemmistöjen symboleita ovat juuri Punanatan päässä nähty sulkapäähine tai esimerkiksi saamelaisten gákti . Gáktia ei pidetä pyhänä, mutta siitä on viime vuosikymmeninä tullut saamelaisen itsemääräämisoikeuden ja omanarvontunnon tärkeä symboli – hieman kuin siniristilippu suomalaisille.
Usein kulttuurien vuorovaikutuksen problematiikassa on kyse ajattelevaisuudesta. Toisista kulttuureista inspiroituminen on sinänsä pelkästään myönteistä. Se voi lisätä ymmärrystä ja empatiaa erilaisuutta kohtaan sekä tuottaa uusia oivalluksia.
Ennen kuin erilaisten kulttuurien symboleita pannaan samaan pataan, on mahdollista kuitenkin yrittää tutustua keitoksen aineksiin. Jos tiedetään etukäteen, että jokin symboli on hyvin arkaluontoinen, ajattelevainen ihminen pohtii sellaisen käyttötapaa toisenkin kerran ja ehkä vielä vähemmistöjen edustajien kanssa.
Kulttuuriseen omimiseen liittyvää keskustelua voisi selventää se huomio, että harva vähemmistöihinkään kuuluva moittii kaikenlaista kulttuuriinsa liittyvien tunnusten käyttöä. Vähemmistökulttuureista on tietenkin vaikea levittää tietoa, jos niiden symboliikkaa ei voi näyttää.
Keskustelun tavoitteena on löytää siis kunnioittavia kulttuurien vuorovaikutuksen tapoja. Yksi sellainen lienee vähemmistöihin kuuluvien taiteilijoiden työ.
Esimerkiksi monet vähemmistötaustaiset muotoilijat ja suunnittelijat tekevät kulttuuristaan ammentavia tuotteita, kuten koruja ja vaatteita, jotka on nimenomaan tarkoitettu kenen tahansa käytettäviksi. Ehkä tästä useimpien mielestä myönteisestä kulttuurisesta vuorovaikutuksesta pitäisi puhua enemmän?
Tapio Nykänen on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti ja rovaniemeläinen yhteiskuntatieteilijä sekä koskimeloja.