Pieni mies nukkuu sängyllään, peitto retkottaa jalkojen päällä. Tasainen hengitys ja levollinen ilme kertovat, ettei lapsi näe painajaisia.
Turun terroristiteko oli järkyttävä, siitä keskusteltiin koko viikonloppu. Torniossa sattunut tulipalo, ampumarikos ja raiskaus puhuttivat myös. Silti lapsi nukkuu levollisesti. Hän tietää, että nämä ovat yksittäisiä tapahtumia.
Tuo sängyllä nukkuva pikkuinen on jo aikamiehen kokoinen. Nuori, joka on valmiina valloittamaan maailmaa, rakentamaan omaa tietään.
Kun lapsi herää, hän kerää kotoa mukaansa rakkaimmat esineensä, pakkaa laukkuunsa opit, jotka olemme hänelle antaneet.
Lapsi muuttaa uudelle paikkakunnalle ja kokeilee kantavatko elämän siivet.
Muuttokuormaa viedessä tuuli puhaltaa myrskyn lailla automme kylkeen. Tuntuu kuin se jo etukäteen kertoisi, mitä elämä on: puuskittaista vastatuulta. Sitä se on.
Kun koko Suomi viettää hiljaista hetkeä, poika asettelee tavaroita uuden kotinsa hyllyille.
Äidin ostamat hernekeittopurkit pääsevät seisomaan ryhdikkääseen riviin kaapin perälle. Siellä ne odottavat kuin tinasotilaat, hetkeä, jolloin rahaa ei ole. Nälkä vain.
Lapsi nauraa, kun äidin silmiin lentää roskia. Hän silittää poskesta ja vakuuttaa, että kaikki menee hyvin. Usko tulevaisuuteen on voimakas.
Äidin mielessä soi Maarit Hurmerinnan laulu Lainaa vain, lainaa vain. Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain.
Opiskelija-asuntolan käytävällä on rivissä huoneita, jotka kätkevät taakseen muita nuoria – ihmisiä, jotka yhä uskovat tulevaisuuteen.
Pojan huonekaveri on jo lähtenyt kaupungille, kohti uusia seikkailuja. Sinne omanikin on menossa.
Lapsi tietää, että maailma on täynnä pahuutta ja ettei Suomi ole enää lintukoto. Silti hän ei pelkää.
Maailma on hyvä, vaikka joskus täällä tuuleekin.