Bussissa Rovaniemeltä Ouluun yksi aamu klo 5.52 nainen luki Seiskaa, enkä malttanut olla ihmettelemättä, miten hän jaksoi lukea juoruja, vaikka kello ei ollut vielä edes kuutta. Eipä siinä, kyllä miekin joskus viihdyn verkossa juoruja etsimässä. Vieläpä yömyöhään.
Ihmisten välistä, samaan aikaan kasvokkain ja selän takana tapahtuvaa juoruilua väitetään luonnolliseksi ja joskus jopa hyvää tekeväksi tavaksi. Onpa juoruamista verrattu apinoiden tapaan sukia. "Juoruilu on kuin sosiaalinen liima, joka pitää yhteisöä koossa", toteaa psykologian tohtori Ari Kaukiainen Anna-lehden verkkoartikkelissa (01/2015). Toimittaja Jaakko Lyytikäinen puolestaan kirjoittaa kolumnissaan (HS 9.6.2016) Yuval Noah Hararin väitteistä teoksessa Sapiens: Ihmisen lyhyt historia , että kieli olisi syntynyt juuri juoruamista varten. "Juoruilu muodostaa edelleen valtaosan kommunikaatiosta – oli kyse sitten sähköposteista, puheluista tai sanomalehtikolumnista", summaa Lyytikäinen. Kenties: alkoihan tämäkin kolumni juorulla.
Juoruilemisen avulla rakennetaan luottamusta, välitetään ja etsitään tietoa muista ihmisistä. Mutta se jännä juttu juoruilussa on, että se helposti lipsahtaa ilkeäksi ja tungettelevaksi. Kerran jos toisenkin olen kuullut, että Rovaniemi on muuten ihana paikka asua, muttei voi kylkeään kääntää ilman, että joku siitä tietää tai on tietävinään.
Lisäksi sosiaalinen media on antanut juoruilulle ihan uudet ulottuvuudet. Olen hämmentyneenä seurannut Facebookissa esimerkiksi Puskaradio - Rovaniemi -ryhmää, jäseniä noin 16 500. Välillä ryhmässä jaetaan järkevää tietoa: kysytään, neuvotaan ja keskustellaan. Löysinpä miekin sitä kautta väliaikaisen toimiston! Välillä ryhmään kuitenkin tuikataan haukkuja ja huonoja kokemuksia. Joskus kysytään: onko kokemuksia siitä tai tuosta yrityksestä? Enpä yrittäjänä uskaltaisi olla poissa Puskaradiosta. On nimittäin niin paljon niitä kokemuksia.
Loppiaisviikonloppuna katsoin ranskalaisen Amélie-elokuvan vuodelta 2001. Elokuva kertoo nuoresta naisesta, joka on oppinut vanhempiensa esimerkistä elämään hermoheikkoisen himmeällä liekillä. Naapurissa asuu hahmo nimeltä lasimies, joka on pysytellyt kotonaan 20 vuotta suojellakseen hauraita luitaan ja ehkäpä mieltäänkin. Lasimies toteaa: "En käy koskaan rappukäytävässä. En halua tavata ketä hyvänsä. Ihmiset vain juoruilevat." Pah, tokaisussa tippa tekopyhyyttä! Lasimies itse kiikaroi ikkunoista Amélien elämää – aivan kuten Amélie lasimiehen.
Joskus, taidolla ja tilannetajun kanssa, taitaa olla tungettelevuudella paikkansa. Kun Amélie empii juosta rakastamansa miehen luo, odottaa lasimiehen VHS-viesti nauhurissa: "Kuulkaa, pikku Amélie. Teidän luunne eivät ole lasia. Te voitte antaa elämän kolhia. Jos päästätte tämän tilaisuuden ohitse, sydämenne näivettyy ajan myötä yhtä kuivaksi ja haperoksi kuin minun rankani. Kiiruhtakaa, tyttö hyvä!"