Viime kesänä rullaluistelin ensimmäistä kertaa sitten nuoruusvuosien. Täpärästi hengissä selvitetyn korttelikierroksen jälkeen kurvasin kotipihaan (kaikkea muuta kuin) tyylillä: polvet yhteen puristuneina ja käsivarret tanassa valmiina vastaanottamaan iskun asfalttia vasten (jarruttaminen on kaikkein vaikeinta). Tipahdin nurmelle. Huokaisin helpotuksesta ja aloin riisua vermeitä. Samassa talonmies ilmestyi eteeni.

”Jaha, sitä on oltu luistelemassa”, ukko virnuili.