Niin kaamea peto kuin ahma onkin, kyllä Ounasvaaran Ahma lauantain lehdessä (UR 18.2.) oli oikeilla jäljillä. Ilmastonmuutos, kaivosteollisuus ja käsiin räjähtämässä oleva matkailu on yhtälö, joka saa ja jonka pitääkin mietityttää ihan minkä tahansa lajin kulkijaa keväthangilla.
Vaikka olen loputtoman ylpeä kotiseudustamme ja tuuletan menestystä matkailubisneksessä ynnä sen tuomia elämisen edellytyksiä, niin hiukan se hirvittää tuo massaturismi. Otetaan nyt vaikka ennustettu kiinalaisaalto. Mihin me vaurastuvan miljoonapäisen kiinalaisen keskiluokan kanssa olemme hyvät? Vaikka Lappi on meidän mielestä laaja ja harvaan asuttu, niin aika pieni pläntti se on Kiinan ja kiinalaisten rinnalla.
Vaikka se olisikin epäreilua, olisiko sittenkin parempi hinnoitella itsemme niin korkealle, että tänne voisivat tulla vain harvat ökyrikkaat – ne, joita ei oikeasti pitäisi edes olla olemassa? Miten me muuten voimme taata, että Lapin ilma pysyy edelleen maailman puhtaimpana ja että täällä todellakin on lunta vielä parin vuosikymmenen päästä?
Globaalit ilmastotalkoot ja ympäristön tilan huomioiva eettinen elämä ovat monella tavalla vaikeita asioita. Somessa keskustellaan ja itse kukin omassa päässään miettii – toivottavasti – mikä on järkevää, kohtuullista, vaikuttavaa.
Että mitä järkeä meidän kilttien, siivosti elävien pohjoismaalaisten on kantaa koko maailman murhetta tulevasta, kun miljardi intialaista heittää roskansa siihen missä sattuvat olemaan tuottaen 8,8 miljoonaa tonnia valtameriin päätyvää muovijätettä vuodessa?
Niin ja kai ne kiinalaiset mielellään tulevat tänne hengittämään sitä maailman puhtainta ilmaa, kun heillä päin ei pysty enää hengittämään lainkaan ja 5,5 miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain ilmansaasteisiin.
Saattaahan sitä meikäläinen miettiä yhden hengen talouden kierrätysmuovia kilometrien päähän repussa kantaessaan ja omaa arkea jatkuvasti ilmastoystävällisemmäksi muokatessaan, että onko tällä loppupeleissä mitään merkitystä.
Minä uskon , minusta meidän on pakko uskoa, että on. Nimittäin esimerkin voima! Meidän pitää näyttää eteen, niin kuin teatterissa sanotaan. Kehittyvät taloudet ovat ennenkin peesanneet rikkaampia kaikessa hapatuksessa, hyvässä ja pahassa. Toivottavasti myös tässä ja kiireesti sittenkin – kaikkihan nykyään onneksi tehdään pikakelauksella. Aikaa ei ole hukattavaksi.
Meidän on pakko uskoa. Varsinkin niiden meistä, joilla on tässäkin lehdessä vasta nähtyjä ihania pieniä vauvoja, joiden toivoo voivan hengittää vapaasti ainakin seuraavat sata vuotta. Että tulkaa vain, kiinalaiset ja intialaiset. Maksakaa pitkistä lennoistanne päästömaksut ja tulkaa ottamaan meistä mallia!