"Älä ole aina niin varovainen", sanoi äitini minulle pari vuotta sitten. Hyvähän se on neuvoa jälkeenpäin. Äitini oli se, joka kertoi, että jos hyppää pihamme keinusta pois vauhdissa, voi katketa selkä. Sen jälkeen en hypännyt ikinä. En pystynyt edes katsomaan, kun muut hyppäsivät.
Ehkä siksi tunsin suurta samastumista lukiessani Elizabeth Gilbertin kirjaa Big Magic: Creative Living Beyond Fear . Gilbert sanoo, että hän on ollut koko elämänsä ajan pelokas ihminen. "Synnyin kauhuissani", hän kirjoittaa. Kahdeksanvuotiaana hän pyysi rannalla vanhemmiltaan, että he kieltäisivät ihmisiä menemästä mereen. Meri kuohutti häntä. Gilbertillä olisi ollut rauhallisempi olo, jos kaikki olisivat vain maanneet pyyhkeillään lukemassa kirjaa, hiljaa paikallaan.
Pystyin samastumaan tuohon kertomukseen: olen aina ollut huolissani kaikesta. Jotkut ovat syntymähumalassa, toiset syntymähuolissaan. Jälkimmäiset yleensä huolehtivat edellä mainittujenkin puolesta ja edellä mainituista.
Kaksi vuotta sitten tajusin, että epämääräinen huolestuneisuuteni oli alkanut muuttua fyysisemmäksi ja inhottavammaksi. Minun piti silloin tehdä toimittajana katugallupeja eli pysäyttää ihmisiä ja haastatella heitä. Pian huomasin lykkääväni haastattelutilanteeseen joutumista aina viimeiseen saakka. Olin levoton ja kehossa oli epämukava tunne, ehkä jossain kohtaa rintalastaa. Kun lopulta pääsin haastattelemaan, olin epävarma ja anteeksipyytelevä. Tajusin jännittäväni.
Koska ymmärsin, etten voi jatkaa toimittajan töitä mikäli en saa jännittämistäni vähennettyä, tein aiheesta jopa opinnäytetyön. Menin jännittämistä tutkineen psykologi Minna Martinin luennolle. Ensimmäinen oppi sieltä oli, että jännittäminen on yleistä, mutta siitä ei puhuta. Martin totesi, että jännittäminen opitaan peittämään, sillä yhteisön on vaikea sietää ja käsitellä sitä.
Jännityksestä kirjan kirjoittanut kehoterapeutti ja lastentarhanopettaja Reija Suntiokin toteaa Lapin Kansan artikkelissa Lapsen jännitys talttuu aikuisen avulla (LK 30.5.), ettei Suomessa ymmärretä, miten isosta yhteisöllisestä asiasta jännittämisessä on kysymys.
"Moni mielenterveysongelma saa alkunsa jännittämisestä, joka äityy sosiaalisten tilanteiden peloksi ja masennukseksi, kun jännittäminen on torjuttava keinolla millä hyvänsä", Suntio sanoi. Artikkelissa neuvotaankin suhtautumaan jännittämiseen ymmärtävästi ja myötätuntoisesti. Lapselle voi viestiä, että saa jännittää ja se on luonnollista.
Kun silloin istuin yliopiston penkissä kuuntelemassa Minna Martinin luentoa jännittämisestä, koin valtavaa helpottumisen tunnetta. Tuntui, että minua syntymästä asti seurannut huoli vaimeni hetkeksi. Huoli, tai ainakin osa siitä, sai muodon: se on vain jännittämistä. Sellaista pientä pelkoa, totesin itsekseni. Ja tajusin: kun lakkaa epätoivoisesti peittämästä pelkoaan, se pienenee.