En ole koskaan oppinut päivittelemään aitolappilaiseen tapaan. Kuulen iloisesti soljuvaa päivittelyä päivittäin kotipirtissä ja minua myös ahkerasti valistetaan päivittelyn tärkeydestä. Siitä huolimatta en tahdo hoksata, milloin pitäisi nyökkäilyn ja möhinän lisäksi sanoa jotain.
Luulen kyllä ymmärtäväni, mitä päivittely on. Se on hieman hämmästelevää puhetta asiasta, josta usein on puhuttu jo aikaisemminkin. Päivittely muistuttaa siis hiukan taivastelua tai peräti kauhistelua, mutta siihen ei välttämättä liity samanlaista paheksuvaa sivumakua. Päivittelijä voi kyllä moitiskella puheena olevia ilmiöitä, mutta se ei ole pakollista.
Juoruamista päivittely ei yleensä ole, ei ainakaan supisevan ilkeämielisessä, ylenkatsovassa merkityksessä. Päivittely ei myöskään ole silkkaa jaarittelua, joka polveilee vailla hämärääkään päämäärää. Päivittelijät tavallaan etenevät jonnekin päin, vaikka tarkka suunta saattaakin olla vähän hakusessa.
Ymmärtääkseni päivittelyllä on ainakin kolme tehtävää. Ensinnäkin päivittelemällä ikään kuin varmistetaan, että puhujat ovat tulkinneet oikein jonkin huomionarvoisen asianlaidan. "Kyllä se uus Lynksi on hyä. Joo, no emmie niin tiä…no on se kuiten hyä!"
Toiseksi päivittelemällä vaalitaan yhteyttä toisiin ihmisiin. Päivittely on siis arkista huomioimista ja huomioiduksi tulemista. Tässä mielessä ei ole tärkeää, tuottaako päivittely uutta tietoa.
"On se semmonen vuenaika nyt. No on se…niinkö joulun taikaa. Onneksi on nastarenkhat."
Joskus päivittelyn avulla myös ujutetaan harmaaseen arkeen piristävän harmitonta dramatiikkaa. "No soli kuiten hullun hommaa! Olit jättänhet syömättä. No siinä olokhot!"
Asianmukaisen päivittelyn jälkeen maailman laita on kallistettu kohdalleen tai ainakin todettu sen tila sekä se, että yhdessä tässä edelleen taaperretaan elämän varsipolkua.
Miksi en osaa päivitellä, vaikka sitä jatkuvasti kuulen ja siitä vilpittömästi iloitsen? Luullakseni tämä johtuu siitä, että en ole oikeasti lappilainen. Olen asunut Lapissa koko elämäni, mutta perheen piirissä olen oikeastaan kasvanut korpikainuulaiseen kulttuuriperimään.
Toki Nälkämaallakin kertaillaan päivän kulkua, mutta jotenkin yksitotisemmin. Näkökulmia ei myöskään pyöritellä aivan niin paljoa: kun joku seikka on todettu, se ikään kuin on jämerästi sijoillaan eikä muutu toistelemalla muuksi.
Ehkä kainuulainen päivittely tapaa olla myös hieman yksipuolisempaa kuin pohjoisen puheenparsi. Vähemmän sydämellistä se ei silti välttämättä ole. "No sinä sitä oot koko junttura! Van hyvä se on olla tuommonen oma mörönsyötti minullahi."