Kolumni

Ko­lum­ni: Osaatko ku­vi­tel­la omenan kuo­ri­mi­sen pääs­sä­si? – Minä en

Tenka Issakainen on Uuden Rovaniemen kolumnisti ja Rovaniemellä parikymmentä vuotta asunut kriitikko ja kulttuurin sekatyöläinen.
Tenka Issakainen on Uuden Rovaniemen kolumnisti ja Rovaniemellä parikymmentä vuotta asunut kriitikko ja kulttuurin sekatyöläinen.
Kuva: Jussi Pohjavirta
"Totesin, että minulta ei kuvitteellisen omenan kuoriminen onnistu, koska en pysty visualisoimaan liikettä mielessäni."

Kerran illanvietossa tuli puheeksi Roger-Pol Droit’n kirja Kuori omena päässäsi. Teos sisälsi yksinkertaisia pieniä kokeita ja ajatusleikkejä, joiden tarkoitus oli havahduttaa huomaamaan arkisten asioiden ihmeellisyys. Yksi tehtävä on mainittu kirjan nimessä.

Totesin, että minulta ei kuvitteellisen omenan kuoriminen onnistu, koska en pysty visualisoimaan liikettä mielessäni. Jos koetan ajatella vierivää palloa, näen vain pallon, johon liittyy tieto liikkeestä jonkinlaisena lisäinfona.

Yksi kaverini ilahtui: hänellä on aivan sama juttu! Muut eivät olleenkaan ymmärtäneet, mistä puhuimme. Miten muka ei voi kuvitella liikettä?

Keskustelu kääntyi muihin aiheisiin. Hetken päästä joku ilmoitti, että nyt se omena on kuorittu, entäs seuraavaksi? Hän oli kaiken aikaa kuorinut omenaa jossain taustalla.

Pari vuotta sitten sai palstatilaa afantasia-niminen ilmiö. Kyse on siitä, että ihmisellä ei ole kerrassaan minkäänlaisia mielikuvia, sen paremmin visuaalisia, äänellisiä kuin muitakaan.

Afantasiaa käsittelevien juttujen kommenteissa korostui epäusko. Eihän tuo ole mahdollista, ei sellainen zombi pystyisi ollenkaan toimimaan! Afantaasikot puolestaan ovat kuvanneet tyrmistystään tiedostaessaan, että suurin osa ihmisistä on erilaisia kuin he.

Itse pystyn kyllä kuvittelemaan asioita, joskin se vaatii erityistä vaivannäköä. Sen sijaan olen vasta vähitellen ymmärtänyt toisen seikan: en koe ajatuksiani.

Monet ilmeisesti tuntevat, että heidän päässään liikkuu jotakin. Minä en. Koen tunteita ja aistimuksia, mutta siinä kaikki.

En ole koskaan ymmärtänyt sitä kompaa, että käsketään olemaan ajattelematta jääkarhua, ja sitten todetaan, että haa, ajattelit kuitenkin. En minä vain ajattele, en tälläkään hetkellä. (Jääkarhujuttu osoittautui muuten vanhemmaksi kuin arvasin, sen on esittänyt Dostojevski.)

Joskus harvoin unen rajalla, kun valve ei täytä mieltä, huomaan ajattelevani. Moinen vipinä tuntuu rasittavalta ja hermostuttavalta.

Mielikuvaharjoitukset eivät minulla toimi: kun rentoutustallenne käskee kuvittelemaan esimerkiksi kauniin niityn, kuulen äänen, joka käskee kuvittelemaan kauniin niityn. Ei kovin rentouttavaa, eikä siinä ehdi niittyjä miettiä.

On ymmärrettävää, että sosiaalisina otuksina oletamme muiden kokevan niin ulkoisen kuin mielensisäisenkin maailman suunnilleen samalla tavalla kuin itse. Kun oletusta lähtee penkomaan, saa yllättyä.