Ko­lum­ni: Onkohan minua ve­dä­tet­ty? Tavaran määrä kun ei tun­nu­kaan tuovan onnea, vaan ai­noas­taan lisää huolia, kir­joit­taa Henri Anundi.

Pienet arkiset pulmat kuuluvat päivittäiseen elämään, mutta muutaman vuoden välein taivaalle ilmestyy musta piste juuri omalle kohdalle. Silloin vastustaa oikein kunnolla.

Kaikki lähtee siitä, että jokin merkityksellinen asia menee pieleen, ja heti perään toinenkin. Eikä kahta ilman kolmatta.

Ensin hajoaa auto. Vika kuulostaa pieneltä, mutta on korjattavissa vain merkkiliikkeessä. Siellä hiphopparia muistuttava mekaanikko yhdistää ajokin tietokoneeseen, tilaa uuden varaosan ja lätkäisee kouraan tonnin laskun.

Seuraavaksi taloyhtiö napauttaa ylimääräisen vastikkeen maksettavaksi. Menoja ynnäillessä puhelin tippuu laattalattialle ja sanoo sopimuksen irti. Kengästä katkeaa nauha ja sukassakin on reikä.

Murphyn laki ja ketutuksen multihuipennus.

Noh, jospa kaikesta huolimatta laittaisi reippauslakin päähänsä ja lähtisi koiralenkille haukkaamaan happea. Päälle täytyy tosin kaivaa toppatakki ja pipokin. Koska on kesäkuu.

Lemmikin jätöksiä kerätessä huomaa, että kakkapussissa on reikä. Nyt on kädessä sitä itseään myös konkreettisesti.

Tähän väliin oikein toivoisi, että joku kirkasotsainen positiivari tulisi tarjoamaan sosiaalisesta mediasta bongattua Paulo Coelhon pseudoälykästä anekdoottia tai inspiroivaa mietelausetta, joka muistuttaa löytämään kultareunuksen jokaisesta sadepilvestä. Nyt jos koskaan olisi kiva keskustella.

Ruokaostoksille päästäkseen täytyy kaivaa pyörä varastosta. Ensi töikseen saa todeta, ettei se viime kesänä alkanut keskiön kolina ole korjannut itseään talven aikana. Markettiin mankeloidessa kun miettii huolloista, uusista laitteista ja varaosista koituvia kustannuksia, täytyy olla melkoinen silmänkääntäjä, jotta saa ”se on vain rahaa” -mantran toimimaan rauhoittavasti.

Puseroon hiipii tunne, että onkohan minua vedätetty. Tavaran määrä kun ei tunnukaan tuovan onnea, vaan ainoastaan lisää huolia. On enemmän syitä pelätä että jokin menee rikki, varastetaan tai katoaa.

On suksiboksit, maastopyörät, robottiruohonleikkurit ja kalastusveneet. Vesiskootterit, tablettitietokoneet, tennismailat ja juoksuhanskat. Kaikki odottamassa, että hajoavat käytössä tai homehtuvat autotalliin, josta on ovi paskana.

Yhteiskuntamme on rakennettu sille ajatukselle, että asiat ovat hyvin, kun maailmaa tarkastelee tavaraläjän takaa. Se tuo turvaa ja hyväksyntää: kuluta, niin olet olemassa. Jos et, niin petät kanssaveronmaksajat, sillä talouskasvu tyrehtyy.

Samaan aikaan mainokset muistuttavat tavaroista, jotka nostavat onnen seuraavalle tasolle, jota et edes tiennyt olevan olemassa.

Eikä sitä olekaan.

Valinta sen sijaan on, ja parhaat asiat ovat ilmaisia, kuten ajanvietto läheisten kanssa.

Hyvää kesää – käytä lomarahasi viisaasti. Etenkin, jos hallitus on jo silläkin pussilla käynyt.

Kirjoittaja on lappilaislähtöinen, keski-ikää lähestyvä ex-suurkaupunkilainen, joka vaihtoi metron maastopyörään ja työskentelee matkailualan viestintätehtävissä Rovaniemellä.

Ilmoita asiavirheestä