Ko­lum­ni: Olkaa hoopoja toi­sil­len­ne

Henri Anundi on kahden pienen lapsen isä, joka lepäilee rovaniemeläisessä mainostoimistossa arkisin.
Henri Anundi on kahden pienen lapsen isä, joka lepäilee rovaniemeläisessä mainostoimistossa arkisin.

Se yksi asia on koko ajan mielessä. En pysy edes laskuissa, kuinka monta kertaa ajattelen sitä päivässä. Se vaikuttaa keskittymiskykyyni. Olen kuin pakotettu katsomaan lisää kesken lastenhoidon, kesken työpäivän.

Kauppareissulla se pyörii ajatuksissa sisäänkäynniltä kassalle. Katselen muita ihmisiä ja mietin sitä. Tartun banaaniin ja mietin sitä. Meloneita vertaillessa se jöpöttää kirkkaana mielessä.

En halua sen valtaavan minua täysin. Täytyy elämässä olla muutakin kuin ihmisten välinen kanssakäyminen ja pintojen koskettelu. Mutta kun materiaalia on netti pullollaan ja hiirisormi on nopea ja klikkiperso.

En halua sen valtaavan minua täysin. Täytyy elämässä olla muutakin kuin ihmisten välinen kanssakäyminen ja pintojen koskettelu. Mutta kun materiaalia on netti pullollaan ja hiirisormi on nopea ja klikkiperso.


Onko tervettä miettiä sitä näin paljon?

Kun Lappi pani parastaan menneenä lauantaina, asetuin mediapimentoon. Aurinkoisessa pikkupakkasessa rattikelkkailtiin jokitörmällä ja läskipyöräiltiin jäällä, luisteltiin lähikentällä ja harjoiteltiin ilmaveivejä. Ymmärtääkseni sallittua toimintaa, noin perheen kesken.

Sunnuntaina sainkin ensitöikseni lukea synkistä ennätysluvuista Etelä-Euroopassa.

Viikon parin aikana elämään on tullut niin järeä muutos, että tavallinen ihminen on vähemmästäkin hämillään. En osannut kuvitellakaan tulevia mullistuksia tammikuussa, kun ensi kerran kuulin koronaviruksesta ja sitä Saariselällä kantaneesta kiinalaisturistista.

Kaksi kuukautta myöhemmin en pääse kyläilemään sisareni perheen luona Haaparannalla. Isovanhempieni tulee kököttää kodissaan ja pieru on sosiaalisesti hyväksytympi kuin yskä.

En vieläkään osaa täysin käsitellä koko koronakriisiä. Hanskojen pitäminen ostoksilla tuntuu hoopolta ja ihmisten välttely ylimitoitetulta, vaikka suomalainen mielenlaatu siitä helppoa tekeekin.

Ymmärrän kuitenkin sen, että yksikään hallitus ei kevyin perustein ryhdy niin koviin toimiin, mitä nyt on nähty Suomessa ja ympäri maailmaa.

Minulla ei ole syytä pelätä koronavirusta itseni takia. Mutta ajatus siitä, että kantaisin sitä vaikka oireettomana ja tartuttaisin riskiryhmäläisen, on ahdistava. Pitänee siis tottua olemaan hieman hoopo.

Kokemuksia tästä keväästä tullaan jakamaan vielä vuosien päästä. Koronakriisi on meidän kaikkien yhteinen inttijuttu – jokainen käy jotain erityistä läpi sen aikana.

Nyt tarkkana! Me huippukoulutetut suomalaiset kykenemme määrätietoisella ennaltaehkäisyllä hillitsemään toukokuulle lasketun epidemiahuipun volyymia. Tehdään se suomalaisittain: viimeisen päälle.

Toivon voimaa meille kaikille – ollaan hoopoja toisillemme.