”Rentoutumisen taito”, luin ohimennen jostain. Kättelyssä järkevältä kuulostava termi jäi korvien väliin pyörimään: olemmeko tosiaan luoneet itsellemme niin kiireisen elämäntavan, että rentoutuminen vaatii oman erikoistaitonsa?
Näin on tainnut päästä käymään.
Olemme koko ajan enemmän virtuaalisesti kytköksissä. Pidämme itsemme informaatioluupissa koko valveillaolon ajan, unisovelluksia käyttävät myös nukkuessaan. Luupin intensiteetti ei tule heikkenemään – päinvastoin.
Tällä on tietysti hintansa. Mieli on alituiseen virittyneessä tilassa, kun informaatiota tunkee reseptoreihin ennenäkemättömällä nopeudella. Emme osaa käsitellä sitä, mutta emme osaa elää ilmankaan.
Loman häämöttäessä visioimme suorittamisen vapaudesta: some pysyy kiinni ja internetissä maailma saa mennä menojaan. Ajatukset pysyvät höyhenenkeveinä, kun leijutaan niittyjen yllä autuuden kuplassa. Levätään, liikutaan ja syödään terveellisesti. Loppukesästä töihin palaa uusi minä, täynnä tarmoa ja viimeinkin biitsikunnossa.
Kun loma vihdoin alkaa, todellisuus on jotain aivan muuta.
Ensin raivosiivotaan koti kuntoon, pestään matot ja sauna. Sitten tehdään pihatyöt ja vahataan auto. Seuraavaksi lyödään läjä romua kasaan ja lähdetään reissuun. Sinne on kiire, koska varasto piti järjestää, etteivät tekemättömät työt hiivi lomalla mieleen. Luterilainen kun ei voi rentoutua, ellei ensin ole painettu hommia hampaat irvessä.
Lomakohteessa täytyy käydä aamulla sukelluskurssi ja opetella melomaan, rampata päivä katedraaleissa ja patsaita pällistelemässä sekä kiertää ilta pikkukujia ostoskassit kainalossa paikallisten suosimien ravintoloiden perässä.
Saanko käyttää vessaa? Onko teillä wifi? Voitko ottaa kuvan meistä?
Rentouttavan rupeaman päätteeksi hotellihuoneessa saa levätä, kunhan ensin työstää someraportin: 17 kuvaa, joista ei katusoittajia, pusuhuulia ja hassunhauskoja kommelluksia puutu.
Rentoutuminen on nykyaikana sitä, että tehdään mitä kaikki muutkin ja ilmoitetaan somessa, että katsokaa nyt, minunkin elämäni on hienoa. Koemme velvollisuudeksi tiedottaa, että nautimme. Luupissa pysymme lomallakin.
Väitän, että silloin kun ihminen oikeasti rentoutuu, pintaan ei ensimmäisenä nouse hehkuttamisen tarve. Silloin riittää, että itse tietää asioiden olevan kohdallaan.
Avain rentoutumiseen, kuten kaikkeen muuhunkin elämässä, on olla oma itsensä. Se ei ole niin helppoa miltä kuulostaa – vaatii rohkeutta elää ja olla juuri sillä tavalla, joka itselleen sopii. Moni ei uskalla kokeilla.
Ei kannata pelätä muotista poikkeamista, virheiden tekemistä tai naurunalaiseksi joutumista. Tärkeintä on kuunnella sisintään. Yhtäkkiä huomaakin olevansa päivästä toiseen rento.
Henri Anundi