Teatterissa on draamaa, itkua, naurua ja suuria tunteita usein muuallakin kuin näyttämöllä. Kuten kaikissa työyhteisöissä, joissa on kunnianhimoisia, uupuneita, luovia, herkkiä, leipääntyneitä, empaattisia, kutsumustaan toteuttavia, sydämellään työtä tekeviä ihmisiä.
Mutta harvemmin teatterin asiakaspalvelija päätyy vessaan itkemään. Näin kuitenkin kävi taannoin.
Myyntipalveluun soitti hyvin iäkkään kuuloinen mies. Hän kertoi nimensä ja osoitteensa, joka oli eräässä eteläsavolaisessa pikkukaupungissa. Ja sitten nämä sanat: ”Minulla on nälkä.”
Puheluun vastannut selitti, mihin puhelu ilmeisen erehdyksessä tuli. Siis lappilaisen pikkukaupungin teatterin lipunmyyntiin. Soittaja ei kuullut mitään, vaan toisteli henkilötietojaan, sanoi olevansa yksin asunnossaan, ettei pysty liikkumaan sieltä ja että hänellä on kauhea nälkä.
Myyntihenkilö saattoi vain yrittää pyytää soittajaa tarkistamaan numero ja lopetti puhelun. Mies soitti uudestaan, toisti samat asiat, ei edelleenkään kuullut mitään ja kuulosti hätääntyneeltä.
Empaattinen myynti-ihminen selvitti soittajan kotikaupungin vanhustenhoidon yhteystiedot ja soitti. Soitti moneen numeroon monelle henkilölle. Kaupungin keskus ei tavoittanut oikeita henkilöitä, kukaan ei tuntunut tuntevan asiaa tai olevan siitä vastuussa, mutta asia laitettiin ylös.
Tuntien päästä sama henkilö soitti taas. Ilmeisesti kukaan ei ollut käynyt. Nyt myyntihenkilö keksi laittaa puhelimen kaiuttimen päälle, ja soittaja havahtuikin kuulemaan keskustelukumppaniaan. Hän ihmetteli kuullessaan, mihin oli soittanut. Mutta soitti kohta uudestaan, samalla asialla.
Kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluista ei enää edes vastannut kukaan. Mitä tekee järkyttynyt, kyynelsilmäinen teatterin työntekijä toisella puolella Suomea? Hän soittaa pizza-onlineen ja tilaa omalla kustannuksellaan soittajan osoitteeseen pizzan.
Mielessäni takoo ajatus, että kansakunnan sivistystasoa voi mitata sillä, miten se kohtelee vanhuksiaan. Että vanhat kulttuurit kunnioittavat vanhuksiaan ja hoitavat heidät itse.
Eskimokulttuurissa vaikeina aikoina vanhukset lähtivät itse yhteisöstä arktisen luonnon armoille siinä vaiheessa, kun heistä oli muodostumassa perheelleen taakka. Samoin Japanissa, vanhukset lähtivät – tai perheenjäsenet kantoivat heidät – vuorille.
Japani ja Suomi ovat samankaltaisen väestön ikääntymisongelman edessä. Japanissa yksinäiset ja köyhät vanhukset tekevät rikoksia päästäkseen vankilaan. Tai tekevät itsemurhan.
Ainakin minua pelottaa.