Ensin sen huomasivat kissat. Pihalla liikkui joku, ja se jos mikä oli kummallista. Mirrit säntäilivät ikkunalta toiselle ja pitivät outoa hiipparia silmällä takakireästi maukuen.
Vielä tuossa vaiheessa olohuoneeseen ei syntynyt elämää. Raskas työpäivä oli vaatinut veronsa ja tasainen tuhina täytti huoneen. Rauhan rikkoi kuitenkin ääni menneisyydestä: ovikello!
Siis meille oli tulossa joku, eikä se ollut rahankerääjä, nuohooja, apua tarvitseva naapuri tai avaimet sisälle unohtanut jälkikasvu.