Arkinen kohtaus kassajonossa levitti elämän koko kaaren eteeni hetkeksi.
Pieni poikani pitää erityisesti lähikaupastamme, joka tarjoaa leikkimopot lasten käyttöön ostosten ajaksi. Supermarketin katuhaukka huutaa ”töömäys, töömäys!” pärrätessään lujaa ja edesvastuuttomasti pitkin hyllyvälejä.
Kun törmäys alkoi näyttää koko ajan todennäköisemmältä, kehotin häntä ajamaan mopon parkkiin. Natiainen asetteli kiltisti mopon omaan ruutuunsa iso pallomainen pyöräilykypärä päässään. Toimitusta seurasi iäkäs pariskunta vilpitön lämpö katseissaan.
Siihen hetkeen tiivistyi paljon. En voinut olla miettimättä, että pariskunta taivalsi jo elämän ehtoopuolella. Niin ei ole mukava ajatella, mutta se on karu totuus. Pojallani taas on kaikki edessään; kaiken uuden oppiminen, ilot, naurut, surut, virheet, murheet, onnistumiset ja pettymykset. Kokemukset, joista elämä rakentuu.
Kukapa ei touhuavaa lasta kaiholla katselisi: ei huolta huomisesta, kaikki on tässä ja nyt.
Täytin viime viikolla neljäkymmentä vuotta. Mikäli elän suomalaisen miehen elinajanodotteen mukaan, istuskelen parhaillaan puolivälin krouvissa. Ikääntyminen näemmä koskee minuakin, vaikka en sitä nuorempana uskonut.
Mutta ohikiitävä hetkihän tämä elomme on.
Ihan äsken olin vielä 16-vuotias idealisti, joka vannoi, ettei koskaan muuttuisi keskiluokkaiseksi äijäksi, joka katsoo kisoja kaukosäädin toisessa ja olut toisessa kädessään, erimuotoisia murahduksia päästellen.
Hädin tuskin kerkesin kissaa sanoa, kun peilistä katsoo takaisin vyötärönsä kadottanut penkkiurheilija, jota väsyttää aina. Innokkuus on vaihtunut velvollisuuksiin, maailmanvalloitus terassin kalustamiseen.
Nuorena musiikkifanina setämiesten retropumppujen paluukiertueet olivat noloja tapahtumia, jollaisessa en olisi näyttäytynyt mistään hinnasta. Noh, menneenä viikonloppuna heilutin päätäni kuin neljännesvuosisata sitten, kun viisikymppiset Alice in Chainsin ukot täräyttivät Oulun jäähallissa sellaisen keikan, että Kärppien hopeamitalit ropisivat siivouskomeron hyllyltä.
Siinä kelpasi muiden lama-ajan nuorten kanssa huutaa kädet ojossa ja seota kuin Ville Peltosen hattutempusta. Oluttakin meni kuin Y2K olisi vielä tulevaisuuden uhka. En tiedä mitä tuoppeihin puolivälin krouvissa lisätään, mutta suuta on kuivannut nyt jo useamman päivän.
Kaikella on hintansa. Juna puksuttaa vääjäämättä pääteasemalle. Välillä ollaan kuskin paikalla ja välillä matkustajana.
Mutta koko ajan mennään eteenpäin kuten Juti. Mikäli perillä on vielä pilkettä silmäkulmassa, lienee pysynyt oikeilla raiteilla.