Kuntauudistus, maakuntauudistus, sote-uudistus, mikä niissä on niin vaikeaa? Poliittisesti, perustuslaillisesti ja prosessikaavioissa jo pari viime hallitusta on löytänyt itsensä melkoisen himmelin ääreltä. Otetaanpa vaihteeksi laskuopillinen kysymys. Kuinka vaikeaa maakuntavaaleissa on menestyä?
Lähtökohdaksi voi ottaa tuoreen kuntavaalin. Oikeastaan ne olivat kolmesataa samanaikaisesti käytyä eri vaalia, joissa kaikissa oli eri ehdokkaat, osin eri vaaliteemat ja ehdokaslistojen asettajat. Eri kuntien vaalit olivat myös matematiikaltaan hyvin erilaisia.
Helsingissä äänioikeutettuja oli noin 530 000, valtuustopaikkoja 85. Yhtä valtuutettua kohti oli kuutisen tuhatta äänioikeutettua. Valtuustopaikkaa saattoi pitää melko todennäköisenä, jos sai lähemmäs tuhat henkilökohtaista ääntä. Se vaatii julkisuutta, verkostoja, jalkatyötä, rahaakin. Rovaniemellä vain äänikuningattaret ja -kuninkaat voivat saada tuhantisen ääntä.
Rovaniemen äänioikeutettuja on noin 50 000, valtuustopaikkoja 51, yksi tuhatta äänioikeutettua kohti. Valtuustopaikkaan oli hyvä olla lähemmäs 150 ääntä. Siihen ei tarvitse olla julkkis eikä ammattipoliitikko, mutta tarvitaan jo verkostoja ja paikallista tunnettuutta.
Pelkosenniemellä äänioikeutettuja oli 847 ja valtuustopaikkoja 13. Äänioikeutettuja oli siis 65 yhtä valtuutettua kohti. Valtuustoon tarvittiin 20–30 ääntä, oikein hyvällä tuurilla vähempikin voi riittää. Sellaisia määriä voi kerätä sukulaisilta ja työpaikan kahvihuoneesta.
Jos valtuutettuja olisi pääkaupungissa samassa suhteessa väestöön kuin Pelkosenniemellä, olisi Helsingin kaupunginvaltuustossa noin 8 100 paikkaa. Tästä voi päätellä, että Helsingissä valtuutetuksi on melko paljon vaikeampi päästä.
Jos suunnitelmat toteutuvat ja maakuntavaalit käydään tammikuussa 2018, valitaan Lapista luultavasti 59 maakuntavaltuutettua. Äänioikeutettuja on noin 145 000, joten yksi valtuutettu edustaa noin 2 500 äänioikeutettua.
Edellisten lukujen perusteella voisi varovasti arvioida, että jos äänestysaktiivisuus on kuntavaalin tasolla, niin 400–500 äänellä ehdokas voisi olla jo varsin toiveikas läpimenosta. Maakuntavaali on siis ehdokkaalle Rovaniemen kuntavaalia selvästi vaikeampi, mutta Helsinkiä helpompi. Se on myös paljon helpompi kuin eduskuntavaali, jossa edes yli 5 000 ääntä samoilta äänestäjiltä ei välttämättä riitä.
Lapin maakuntavaaleissa ei vaadita vielä politiikan ammattilaisuutta, mutta melko vakavaa harrastusta kyllä. Ne voisivat olla hyvä iskun paikka vaikkapa uusille kyvyille, jotka ovat ehkä matkalla eduskuntaan, mutta eivät vielä perillä. Kokeneempikin polvi varmasti haluaa ja saa paikkoja.
Mutta miten valtuustoon saataisiin sellaisia poliitikkoja, jotka osaavat ajatella koko maakunnan eikä vain oman kotialueensa etua? Tässä voi olla pohdinnan paikka erityisesti Lapissa.