Sanotaan, että ilman järkeä ihminen taantuu pelkäksi eläimeksi. Eläimellisyydellä viitataankin yleensä lähinnä raakuuteen ja pidäkkeettömään halujen tyydyttämiseksi – johonkin alhaiseen ja hieman huvittavaan. Samalla ihmisyys nostetaan jalustalle nimenomaan älykkyyteen vedoten.
Mutta mitä tapahtuu ihmisen eläimyydelle, kun älykkyys ylennetään lajimme arvokkaimmaksi merkiksi? Entä mitä ihmisarvon samastaminen rationaalisuuteen tekee suhteellemme muihin eläimiin?
Mikäli juuri älykkyys – nimenomaan ihmisen näkökulmasta määriteltynä – on tekijä, jonka ajatellaan antavan ihmiselle erityisen arvon, asettuvat muut eläimet väistämättä arvojärjestykseen sen mukaan, kuinka paljon ne muistuttavat ihmistä.
Tämä on ongelmallista useasta syystä. Ensinnäkin eläinlajit ovat ominaisuuksiltaan ja käyttäytymiseltään keskenään niin erilaisia, että niiden asettaminen järjestykseen älykkyyden mukaan on tutkijoiden mukaan mahdotonta. Mielekkäämpää olisikin puhua erilaisista älykkyyden muodoista. Toisekseen käsityksiämme eläimistä ja niiden ansaitsemasta kohtelusta ohjaavat tieteellisen tiedon lisäksi monet syvään juurtuneet uskomukset ja tottumukset. Olemme esimerkiksi tottuneet ajattelemaan, että sika on sopiva eläin ruuaksi, mutta koira ei, vaikka tutkimukset osoittavat sikojen olevan hyvin älykkäitä eläimiä.
Lisäksi se, että ihminen sattuu asettamaan juuri itsensä ja omat ominaisuutensa mittapuuksi muiden olentojen älykkyydelle ja arvolle, on sen verran laiskaa ja nurkkakuntaista ajattelua, että se itsessään tahrii pahasti ihmisen mainetta älyn jättiläisenä.
Ihmisiä ja muita eläimiä yhdistäviä tekijöitä on tärkeää tutkia, jotta tunnistaisimme ja tunnustaisimme paremmin toislajisten eläinten tarpeet. Mutta sen sijaan, että arvotamme muita eläimiä niiden ihmistä muistuttavien ominaisuuksien mukaan, voisimme kunnioittaa niitä eläimyyden itsensä vuoksi – omanlaisinaan ja todennäköisesti osittain meille käsittämättömäksi jäävinä olentoina.
Samaan tapaan sen sijaan, että korostamme sitä, mikä ihmisen erottaa muista eläimistä, voisimme yrittää tunnistaa ja vaalia eläimyyttä itsessämme. Vaikkapa seuraavia asioita:
Tarve liikkua ja ravistella itseään, venytellä jäseniään. Säpsähtäminen, varuillaan olo, levoton kehän kiertäminen. Kivusta älähtäminen, valitus, uikutus. Käpertyminen. Yhtäkkinen sanaton yhteisymmärrys, viiruiksi painuvat silmät, villi kilpajuoksu, telmiminen. Jano ja janon sammuttaminen. Kevään ja pakkasen, mullan, kaarnan, sammalen ja kallion haistaminen. Pelon ja ilon haistaminen. Joukossa oleminen, joukkoon kuuluminen, toisten läheisyys. Tarve suojella itseään ja toisia. Leikki, huuto, läpättävä sydän.
Mitä olisi ihmisyys riisuttuna eläimyydestä? Tunnoton, hajuton, leikitön ihmisyys? Mahdotonta aavistaa, ja samalla jotakin, mitä en haluaisi kokea.