Ensin Skamiin hullaantuivat norjalaisteinit.
Sitten, pikkuhiljaa oslolaisista lukiolaisista kertova sarja valloitti kaikki muutkin: aikuiset, muut pohjoismaalaiset ja lopulta miljoonayleisön ympäri maailmaa.
Skamista on kirjoitettu suunnilleen jokaisessa lukemassani blogissa ja trenditietoisessa lehdessä, ja aikuiset ihmiset analysoivat sitä viikoittain sarjalle omistetuissa podcasteissa.
Fanit tekstittävät katkelmia englanniksi, jotta ei-norjankielisetkin pysyisivät kärryillä.
Miten yksi teinisarja voi herättää tällaista innostusta?
Päällimmäisenä on tietenkin uudenlainen, nerokkaan koukuttava julkaisuformaatti: sarja etenee lyhyinä klippeinä, jotka julkaistaan "reaaliaikaisesti" sarjan nettisivuilla. Jos kohtaus siis sijoittuu keskiviikkoaamun biologiantunnille, se ilmestyy nettiin keskiviikkoaamuna. Viikon lopussa klipit koostetaan jaksoksi.
Hahmoilla on omat someprofiilit, ja klippien välissä sarjan sivuilla julkaistaan hahmojen Facebook-keskusteluja ja Instagram-kuvia, joiden merkityksiä fanit spekuloivat kommenteissa ahkerasti.
Netflix-maratonien aikakaudella tuntuu rohkealta ratkaisulta julkaista sarjaa vain pari minuuttia kerrallaan.
Formaattiakin tärkeämpää on kuitenkin se, mitä taustalta löytyy: sarjaa varteen tehtiin kuukausien pohjatyö syvähaastattelemalla norjalaisnuoria siitä, millaista heidän elämänsä oikeasti on.
Pohjatyö näkyy käsikirjoituksessa, joka onnistuu välttämään pahimmat kliseet, tai ainakin kommentoimaan niitä itseironisesti. Nuoret näyttelijät tekevät loistotyötä ja keskustelu soljuu niin luontevasti, että se ei usein edes tunnu näytellyltä.
Skamin realismia hehkutetaan paljon, mutta ainakin itse voin myöntää, ettei minun teini-ikäni ihan noin jännittävää ollut. Ei ollut elämää suurempaa rakkaustarinaa, ei yöllisiä seikkailuja tuntemattomien ihmisten uima-altaille.
Enemmän yksipuolisia ihastuksia ja sen odottamista, milloin se oikea elämä alkaa.
Sillä ei kuitenkaan oikeastaan ole väliä. Sarjassa käsitellään isoja asioita ja juonenkäänteet voivat olla dramaattisia, mutta hahmot ja se, miten he ovat toistensa kanssa: siinä on jotain järisyttävän aitoa.
Vaikka asiat tuntuisivat kuinka vaikeilta, lopulta isoimmat möröt ovat aina hahmojen pään sisällä. Ratkaisu tuntuu aina loppujen lopuksi olevan: puhu asioista. Älä jää yksin ongelmiesi kanssa.
Se on hyvä viesti niin teineille kuin aikuisille.
Mutta nyt täytyy lopettaa, sillä on ihan pakko käydä vilkaisemassa, ovatko Sana ja Yousef viesteilleet lisää.