Minulta kysytään monenlaisia asioita, usein, että miksi täällä susirajalla oleva taidemuseo toimii, niin kuin Aineen taidemuseo toimii: tarjoamme museota turvapaikanhakijoille turvapaikaksi, esittelemme Suophanterror jäsenen Jenni Laitin katu-gáktiä, modernia saamenpukua, taideteoksena, olemme mukana järjestämässä Pride-kulkuetta, kytkemme koulujen lähes kaikki oppiaineet toimintaamme jne.
Elämme tässä ajassa, tartumme siihen, mikä on ajankohtaista, mikä askarruttaa ihmisiä juuri nyt, herättää keskustelua. Kansan keskuudessa museo viittaa kuitenkin menneeseen, pöly laskeutuu ja hilse tipahtaa hartioille.
Museo ei oikeasti ole olemassa vain menneisyyden esittelyä varten. Toki helpompaa olisi sulkeutua arkistokorttien täydelliseen maailmaan, kokoelmahallintaohjelman syövereihin, impressionismin ihailuun ja ripustuslankojen oikaisuun, olla mielinkielin yhdelle jos toiselle, toteuttaa toiveita.
Museon johtajuus kuitenkin edellyttää mielestäni rohkeutta, näkemyksellisyyttä sekä kunnianhimoa, ei mielistelyä. Täytyy uskaltaa tarjota näkökulmia ja asioita, joita yleisö ei osaa vaatia.
Täytyy olla rohkeutta ja mahdollisuus esitellä teoksia, jotka herättävät myös ristiriitaisia tunteita ja keskustelua. Eri aikakausina on aina teoksia, jotka saavat aikaiseksi suurempia tai pienempiä myrskyjä. Ne näyttäytyvät eri ihmisille erinäköisinä taustasta ja arvomaailmasta riippuen.
Aineen taidemuseossa on juuri avattu virolaisen tämän hetken merkittävimmän nykytaiteilijan Jaanus Samman näyttely Viestejä. No ovat viestejä, joita oikeastaan kukaan ei halua. Näitä viestejä hän on kerännyt ympäri Eurooppaa muun muassa Tornio-Haaparannasta, mutta myös Roomasta, Nizzasta. Vessojen, alikulkutunneleiden ja sähkökaappien seiniltä. Ne eivät siis ole hänen tekemiään kuvia, ne ovat osa meidän julkista ympäristöä. Oletko huomannut?
Ne ovat tageja ja töhryjä, joita lapset, nuoret ja lapsenmieliset ovat tehneet kiellettyihin paikkoihin, muun muassa Torniossa rautatiesillalle. Näillä töhryillä on haluttu halventaa esimerkiksi Mannerheim, ruotsalaiset, suomalaiset, homot. Niissä on kirjoitusvirheitä.
Vi**n homo on tapa haukkua ihmisiä, siihen suhtaudutaan usein välinpitämättömästi, vaikkei pitäisi, koska homo ei ole haukkumasana, vaan ihmisen identiteetti.
Nyt tämä kuvasto tuodaan villapaitojen ja huivien koristeena, taiteena tai luksusvaatteina. Hitaasti käsintehtyyn laatuvillapaitaan neulotaan hutaisten tehty töhry. Katselija hämmentyy täysin: taiteen ja luksusvaatteiden pitäisi olla kaunista, mutta taide antaakin meille vastakuvia, niitä joita emme halua. Laittaa miettimään.
Palaan otsikon kysymykseen. Sen esitti minulle eräs ekaluokkalainen taidemuseossa. Kuvittelin olevani tyylikäs ja hieno, kun olin laittanut oransseista korukivistä tehdyt helmet kaulaani. Lapsi näki toisin.