Olen koko ikäni pitänyt mie -persoonapronominia Lapin murteiden ominaispiirteenä, pois lukien maakunnan eteläisimmät osat Keminmaa–Ranua–Posio-linjan alapuolella.
Maailmanjärjestykseni on uhattuna. Neljän Rovaniemen-vuoden aikana olen toistuvasti saanut todistaa, kuinka syntyperäiset paikalliset sekoittavat huoletta mietä ja määtä .
Tämä ei kerta kaikkiaan sovi.
Minulle on täysi mysteeri, mistä mää edes on pesiytynyt rovaniemeläiseen puhekieleen. Hapuileeko mää-raja kohti Suomi-neidon povea? Onko se pohjois-pohjalaisten salamyhkäistä kulttuuri-imperialismia? Ja onko kiinalaismatkailijoilla kenties näppinsä pelissä?
Oli syy mikä tahansa, aikuinen ihminen on vastuussa verbaalisesta ulosannistaan. Mien ja mään välillä jatsaaminen hämmentää paitsi kuulijaa, myös puhujaa itseään. Murre on oleellinen osa identiteettiä, eli nyt päätöshousut jalkaan ja leiriä valitsemaan.
Ota mie, niin sinut paikannetaan lappilaiseksi jokaisessa kotimaan kolkassa – ellei sitten sekoiteta niin ikään mietä haastelevaan karjalaiseen, tai täysin virheellisesti savolaiseen. Ota mää, niin voit valita lähtöpaikkasi Kuusamo–Kokkola–Jyväskylä-akselilta.
Määllä on helpompi sulautua joukkoon ympäri Suomen, miellä keräät eksotiikkapisteitä.
Olisiko sittenkin, että rovaniemeläisten mien ja mään sekakäyttö on niin salakavalan taktista, että niistä valitaan sopivampi tilanteen mukaan? Kun halutaan kuulostaa uskottavilta etelän kumppaneille, lausutaan mää, ja lapinaslakin hattu päässä ladataan mietä tiskiin?
Mene ja tiedä. Paikallismurteet ovat kaunis asia – ne kertovat, mistä puhuja tulee, eikä siinä pitäisi olla mitään hävettävää. Enkä aio kertoa tähän väliin Kemi-vitsiä.
Rovaniemi on siinä mielessä metka paikka, että jotkut paikalliset puhuvat mietä ja vieläpä hoon päältä, kun toiset taas määkivät menemään kuin huominen ei koskaan tulisi.
Kaikki eivät saa paikallismurretta kotoa annettuna. Muualta muuttaneet vanhemmat puhuvat omalla parrellaan, ja lapsi poimii osan kotoa, osan sen ulkopuolelta.
Tämäkään ei tosin ole yksiselitteinen seikka. Rovaniemeläisen tuttavaperheemme molemmat vanhemmat puhuvat vankasti mietä ja sietä, mutta kaikki kolme lasta määtä täyttä päätä. Eikä kellään ole selitystä, miksi.
Tapahtuu murrekääntymistä toki toisinkin päin. Moni etelämpää Lappiin muuttanut alkaa puhua mietä elinympäristön vaikutuksesta. Ryhmäpaine on kova, kun väestötiheys hipoo kahta asukasta neliökilometrille.
Olitpa sitten sie tai sää, ole ylpeä itsestäsi, mistä tulet ja miltä kuulostat. Porise menemään nöyristelemättä. Kuka tahansa voi yrittää olla jotain muuta, mutta vain sinä voit olla sinä. Valitse sanat ja sävel sen mukaan.
Äidinkielen murre on minuuden tärkeä rakennuspalikka. Ehkä jopa sen selkäranka. Tiäthän sie.
Kirjoittaja on lappilaislähtöinen, keski-ikää lähestyvä ex-suurkaupunkilainen, joka vaihtoi metron maastopyörään ja työskentelee nyt rovaniemeläisessä mainostoimistossa.