Lukemattomat matkalle lähdöt eivät ole vähentäneet sen vaikeutta. Ihan sama onko kyseessä loma- vai työmatka, viikonloppu vai kuukausi, lähdetkö yksin vai porukalla, innoissasi vai hammasta purren. Nyt on kyse hartaasti odotetusta kesälomasta, rutiininomainen lähtö useisiin paljon monimutkaisempiin verrattuna.
Virhe taisi tällä kertaa ollakin visio helposta lähdöstä kevein kamppein.
Alkukuvio on aina sama. Avaan laukun sohvalle jopa viikkoa ennen lähtöä ja heittelen päivittäin huolimattomasti tavaraa sinne päin. Helppoa kuin mikä, vain hyttikokoinen vetolaukku eikä juuri mitään mukaan otettavaa.
Kohde on oma kesäkoti, jossa on kaikki olennainen valmiina. Vain jotain pientä, jota saa vain Lapista, pari tuliaista ja rakkaimmat lenkkivaatteet. Käsimatkatavaran turvallisuusrajoitteet vain helpottavat karsintaa. Olen suunnitellut kaiken tarkkaan ja päättänyt etukäteen melkein jokaisen tarvitsemani esineen.
Viimeisenä päivänä tehtävälista on vielä muhkea. Muutama ikävä raha-asia, pyykit – ne lenkkarit piti pestä! –, koti lähtökuntoon, ruokakaapit tyhjiksi, viime hetken hankinnat, apteekki. Poissaoloilmoitukset, asioiden sopiminen vuokraisännän, asunnon kesäkäyttäjien, perheenjäsenten, ystävien kanssa.
Pikkuruinen matkalaukku on yhä auki ja roinaa sohvalla käsittämätön määrä.
Kello on jo vaikka mitä – enää ei kehtaa soittaa sitä yhtä tärkeää juttua. On puisteltava matot ja imuroitava. Olen varma, että kesällä asuntoa käyttävät perheenjäsenet arvostaisivat elettä, jos sen huomaisivat. Vielä varmempi olen, että he eivät sitä tee ja että palattuani teen saman siivouksen heidän jäljiltään.
Tavararöykkiön, jonka alle mitätön cabin size on hautautunut, ympäröi voimakkaasti hylkivä magneettikenttä.
Kaikki, minkä vuoksi yleensä en vaivaudu tv:tä avaamaan, on tänään järjettömän mielenkiintoista. Puoluekokoukset, vanha saksalainen dekkari, autoiluohjelma (en autoile eikä se kiinnosta minua tippaakaan, paitsi että vastustan turhaa yksityisautoilua), neljännet uutiset peräjälkeen. Vasta urheiluruutu saa sormen off-nappulalle. Joku tolkku sentään.
Se kolumni!
Loppukuvio on aina sama. Aamuyön tunteina ruksin listaa – ei tuo olekaan niin tärkeää, ilman tätä voin elää, sehän on vain rahaa, tuon ehtii tehdä perillä ja tuon palatessa, puhelut Euroopassa maksavat nyt saman kuin kotimaassa. Sullon mikroskooppiseksi kutistuneeseen laukkuun summissa osan sohvanvaltaajista ja loput takaisin johonkin kaappiin.
Raahaudun sänkyyn näpytellen luuriin listaa aamuksi jääneistä hommista ja herätyksen parin tunnin päähän. Ehtiihän sitä koneessa nukkua. Sitten ylihuomenna, kun on suorittanut välietappiin kasatun tiiviin ohjelman ja kun on se pidempi lento.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tekemättä. Ja melkein on sama kuin ei mitään.
Kirjoittaja on perin juurin lappilainen kulttuurityöläinen.