Niin päästiin elokuuhun, oman maan kamaralle ja työnlaitaan. Ei kesäloma pelkkää bulgarianruusuilla tanssimista ole, mutta erilaista. Aikahyppy ja toisenlainen todellisuus, jonka jälkeen aistii oman paikkansa ja olemisensa hieman muuttunein silmin.
Kaupunki on kuin kasvonsa pessyt. Tiet tuntuvat samettisen tasaisilta, puistot ja pientareet ovat hoidettuja, liikenne kurinalaista. Tietyöt asiallisesti merkittyjä. Upeaan Lappia-taloon on entistä helpompi pyöräillä, kun kiveyksiä ja ramppeja on viimeistelty.
Uimarannan pukukopit ovat avoinna tihkusateisena aamuna varhaiselle pulahtajalle jo ennen seitsemää, vaikka rannalla kököttää minun lisäkseni vain pieni jänis.
Hallitus tekee pitkää päivää kansalaisten hyväksi. Nehän on oikeasti meidän puolella! Näin ei kaikkialla todellakaan ole. Meidän parhaasta, kansanterveydestä, tupakka- ja virvoitusjuomaverossakin on kyse. Ja polttoaineverossa koko maailman. Toki ymmärrän, miten jälkimmäinen kirpaisee erityisesti meitä lappilaisia, kuljetusalaa ja välillisesti vaikka ketä, mutta sekin on tarpeen. Tulee se varmasti näkymään myös jo nyt törkeän kalliissa bussilipussa kotiperälle 300 kilometrin päähän. Mutta elämä on.
Kauteen kuuluvat myös marjasatopäivittelyt. Kuivuus on vienyt mustikat ja hillat, mutta herukkaa onneksi on. Jos ei itsellä, niin tutun tai kaverinkaverin pihalla. Kiitos heille!
Loppukesän viikonloput tursuavat festivaalia, musiikkia, teatteria ja markkinameininkiä. Rovaniemen Wanhoilta Markkinoilta juuri kotiutuneena sitä käy yhä ylikierroksilla: olihan siellä humua, naurua, jälleennäkemisen riemua, helmojen huisketta! Tuo hyväntekeväisyystapahtuma on todellakin lunastanut paikkansa. Konsepti toimii vuosi vuodelta kooten väkeä koko maakunnasta vanhanajan henkeen. Kun vielä taustalla on talkoilu hyvän asian puolesta, voi vain hatunreuhkaa nostaa järjestäjille.
Ihmisten joukossa laumaeläin virkoaa eloon. Vaikka markkinapäivän jälkeen torimuijan pää on pyörryksissä, se on sitä hyvällä tavalla. Tapasin senkin! Ja hänkin vielä tunnisti minut! Eikä haittaa, että huomaa tervehtineensä iloisen tuttavallisesti tutunnäköistä rouvaa ja tajuaa jälkeenpäin, että viinakaupan ystävällinen kassarouvahan se oli. Tai työkaveri 30 vuoden takaa, koiralenkkituttu. Siskon matikanope. Se varmaotteinen kaveri, joka kipsasi murtuneen ranteen vuosia sitten.
Tai pulputtaa innoissaan pitkät tovit ihmiselle, joka suunvuoron saatuaan sanoo: Sorry, I don’t speak Finnish.
Jokaisesta kohtaamisesta jää hymy ja hyvä mieli.