Koko elämänsä ajan äitini arvosti ja kunnioitti tavallisuutta, se jotenkin hallitsi lapsuuttani ja nuoruuttani. Ja ärsytti minua tavattomasti. Tavallisuuteen liittyi arkisuus, sovinnaisuus ja vaatimattomuus. Yhtä kuin oikea elämä, erikoisuus oli pahasta. Piti tehdä asiat niin kuin muutkin tekevät, ei saanut herättää huomiota.

Kun äiti sanoi: Mannisen rouva on niin tavallinen, se sisälsi valtavan arvostuksen.