Ko­lum­ni: Maa­kun­tiem­me mah­dol­lis­ta­jat – yhteen hiileen pu­hal­ta­mi­sen soisi siir­ty­vän myös jäl­ki­pol­vil­le

Pistäydyin iltana muutamana nauttimassa kyläteatteriesityksestä. Ilta oli kaunis, joten minä ja ystäväni Jari valitsimme kulkupeleiksi polkupyörät auton asemesta. Valintaan myötävaikutti kauniin sään ja lyhyen etäisyyden lisäksi teatterilipun hintaan sisältyvä tarjoilu.

Tuttuja ja tuntemattomia kertyi pikkuhiljaa pihamaalle ja iloinen ynnä odottava puheensorina täytti ilman. Esitys oli loppuunmyyty. Varsinainen estradi oli viritetty vanhaan maatalousrakennukseen, joka toimikin tässä tehtävässä mitä mainioimmin.

Laulunäytelmä oli mukaansatempaava kertomus pohjoisen matkailupioneerista Lintu-Antista. Näytelmään oli pakattu runsaasti eri henkilöhahmoja erilaisine luonteenpiirteineen. Itseäni ihastutti hyvien näyttelijäsuoritusten lisäksi erityisesti, kuinka erilaisilla rekvisiitoilla onnistuttiin loihtimaan koruttomasta estradista milloin tehdastyömaa, tanssipaikka, matkailukota (jossa syttyi tulipalo, mitä demonstroitiin oranssi-keltaisilla huiveilla) jne.

Väliajalle ja esityksen päätteeksi olivat aktiiviset puuhanaiset ja – miehet loihtineet runsaasti tarjottavaa, niin suolaista kuin makeaakin. Mikäpä oli seurustellessa ja tutustuessa uusiin ihmisiin. Kyllä kävijät viihtyivät, kaikki suunnistivat illan päätteeksi koteihinsa hymy huulilla karehtien. Tosi paljon kiitoksia Tuulalle, Matille ja kaikille muille, jotka teitte tämän hienon kokemuksen meille mahdolliseksi. Ansiokasta dementiantorjuntaa! Tällaiset puuhanaiset ja – miehet ovat todellinen maakunnan voimavara.

Jutustellessani muiden vieraiden kanssa tuli julki maaseudun kulttuurinälkä, jonka tyydyttymistä kovin kaivattiinkin. Mieluisimpana tapana kokea kulttuuria nähtiin juuri tämänkaltaiset kylätapahtumat, joissa useimmiten amatöörit esiintyvät tutulle yleisölle. Tästä kielii vuodesta toiseen jatkuva kesäteatterien suosio maassamme.

Samanlaisia tekemisen mahdollistajia ovat myös urheilun ja nuorison eteen pyyteettömästi puurtavat talkoolaiset kylillä ja turuilla. Erittäin hyvänä esimerkkinä tästä Vojakkalaan ahkeroitu jääkiekkokaukalo, jossa järjestettiin kevättalvella jo ensimmäinen turnauskin. Terveisiä Sakulle, Tarjalle, Outille ja kaikille muillekin kaukalon parissa ahkeroiville: olette hienoja ihmisiä!

Tällaisen yhteen hiileen puhaltamisen soisi siirtyvän myös jälkipolville; myös heidän eteensä näitä asioita tehdään, ei suinkaan pelkästään itselle ja omaa tarvetta varten. Maakunnissa on ymmärretty, että jos jotain halutaan, se on useimmiten tehtävä itse, koska valtiolla/kunnalla ei ole ko. asian toteuttamiseen haluja eikä varoja, tai jos joskus olisikin, on toteutus ”pitkässä kuusessa”. Liian paljon on ajassamme sitä, että ei itse tehdä asioille mitään vaan istutaan odottamaan valmista: ”miksei kukaan koskaan mitään, kun kaikki aina vaan…miksei meille järjestetä mitään juttuja”

Asioille voi itsekin tehdä jotain, kuten meille ovat osoittaneet edellä mainitut Tuulat, Tarjat, Outit, Sakut, Matit jne. Todelliset maakuntiemme mahdollistajat!