Yksi ihan tavallinen keskiviikko avasin Facebookin ja näppäsin itseni vahingossa muusikko Maija Vilkkumaan videoon, jonka pian tajusin olevan jatkuva livelähetys. Vilkkumaa oli juuri aloittamassa keikkaansa, jota hän lähetti faneilleen. Minun lisäkseni sadat ihmiset seurasivat tuota kotikutoista, mutta mutkattomuudessaan hurmaavaa keikkaa kenties kotisohvalla istuen, kännykkä kourassa. Katsojat kommentoivat kappaleita ja lähettivät Vilkkumaalle sydämiä, jotka kelluivat ruudulla ryppäinä.
Seurasin keikkaa parin biisin verran, kunnes klikkasin itseni pois. Se tuntui sopivalta määrältä kulttuuria sille keskiviikolle. Sosiaalinen media on siitä hyvä, että se mahdollistaa kulttuurin kokemisen spontaanimmin ja lyhyemmissä pätkissä, silloin kun itselle sopii.
Olen oivaltanut , että some helpottaa paitsi musiikin myös kuvataiteen uudenlaista seuraamista ja kuluttamista. Iloitsen, että muun muassa taiteilijat Nanna Susi, Anna Tuori, Rauha Mäkilä ja Anssi Kasitonni ovat Instagramissa, ja julkaisevat siellä kuvia töistään ja elämästään.
Viimeisin löytöni on Särestöniemi-museon Instagram-tili, jonka avulla voin katsella Reidar Särestöniemen töitä kännykälläni. Saan nauttia taideteoksista edes pienellä älypuhelimeni ruudulla, sillä museo ei ole ihan oman nurkkani takana. Aina silloin tällöin myös eksyn Kansallisgalleria.fi-sivuille, joilta löydän eri taidekokoelmia ja joilta voin hakea teoksia asiasanoilla, kuten satama, peura tai syyskesä. Hauskana nippelitietona mainittakoon: 87 taulua löytyy asiasanalla kivi ja kuusi teosta asiasanalla takamus.
Kaiken kulttuurisometukseni keskellä yritän kuitenkin tasaisin väliajoin muistuttaa itseäni, että puhelin ja some ovat hyviä renkiä, mutta äärimmäisen kehnoja isäntiä. Niiden koukuttavuus on pelottavan suurta: Tecmark esimerkiksi tutki 2000 brittiläisen älypuhelimen käyttöä, ja selvisi että tuossa joukossa puhelin tarkistettiin päivän aikana keskimäärin 221 kertaa. Voin hyvin uskoa. Olen itse kännykkäni kanssa kyllä yksi päätön kana – kun piippaa, reagoin salamana. Onneksi olen sentään kulttuuria kuluttava päätön kana.
Ei some ja etäältä seurailu silti korvaa läsnäoloa ja paikan päällä oloa.
Olin viikonloppuna Rovaniemen Wanhoilla Markkinoilla. Vanha tori ja Jätkänpuisto täyttyivät kojuista, ruoasta, käsitöistä, ohjelmasta ja ihmisistä. Vapaaehtoisvoimin järjestetyillä markkinoilla ihmiset olivat niin välittömiä ja tunnelma niin viehättävä, että huomaamatta olimme äitini, heilani ja ystävämme kanssa kierrelleet markkinoilla monta tuntia. Söimme, joimme sekä juttelimme aiheesta ja aiheen vierestä, hekottelimme toistemme jutuille. Istuimme, ihmettelimme ja paransimme maailmaa. Tuollaisia hetkiä harvoin saavuttaa kännykkä kädessä, katse ruudussa.