Yläasteikäiseni havahduttaa minut puhuessaan lukion kurssisuunnitelmastaan. Hämmästellen kuuntelen, miten opinto-ohjaaja on löytänyt kalenteristaan jokaiselle pätkän henkilökohtaista suunnitteluaikaa. Siihen hänen keväänsä taitaakin mennä. Lähetän nopean voimatervehdyksen tuntemattomalle.
Nuori kertoo seikkaperäisesti, miten suunnitelma tähtää muutamaan, tarkkaan valittuun pääsykokeeseen. Hölmistyneenä tiedustelen, mihin lopputulokseen hän on ammatinvalinnassaan tullut.
Mietin, missä vaiheessa tuo nuorimies on näitä asioita ehtinyt näin syvällisesti pohtia? Arjen pyörteessä kun tuntuu, että kaverin huomio kiinnittyy lähinnä siihen, milloin treenit alkavat ja milloin on seuraava ruoka.