Kaamoksen korvilla Lapin ylle laskeutuu tunnelmallinen hiljaisuus, kun luonto vaipuu talven horrokseen ja ihmiset rauhoittuvat takkatulien ääreen odottelemaan hämärän vaihtumista kevään valoksi.
Paskanmarjat.
Kieli vyön alla täällä painetaan ylitöitä, juostaan palaverista toiseen, viimeistellään verkkosivustoja, valmistellaan ravintoloita, lumetetaan rinteitä ja huolletaan reittejä.
Tilanne tuntuu olevan loppuvuoden osalta sama alalla kuin alalla matkailusta muotiliikkeisiin ja paikallishallinnosta painotaloihin.
Täytyy myöntää , että kun neljä vuotta sitten muutin Helsingistä takaisin pohjoiseen, kuvittelin sen olevan askel kiireettömämpään suuntaan. Kohti sitä seesteistä Lapin elämää.
Pilvilinnat romahtivat revontulten loisteessa. Vapaa-ajalla täällä pääsee toki hetkessä luontoon rauhoittumaan, mutta työaikana ei leikitä.
Pohjoisessa odotukset työyhteisöjä kohtaan ovat samat kuin isommilla paikkakunnilla, mutta hommat hoidetaan pienemmillä porukoilla ja vähemmällä rahalla.
Jokaisen työpanokselta odotetaan enemmän, koska organisaatiot ovat pienempiä ja työnkuvat laajempia. Ihmisen ja rahan pitää riittää pitemmälle.
Löysäillä ei passaa – piirit ovat pienet ja sana kiirii. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Yhteistyökuvioissa joutuu venymään enemmän.
Terveisiä sinne Oulun alapuolelle, jossa meitä kuulemma elätetään.
Lapissa taotaan tulosta, vaikkei taivaalla valo pilkahtele. Aamulla on pimeää, kun lähdetään töihin ja vielä pimeämpää, kun tullaan takaisin. Silmäpussit kasvavat ja pakkanen kiristyy.
Mieleen hiipii kateus, kun mietin kuusamolaista julkkista, taitelijanakin tunnettua Juusoa, joka pari viikkoa sitten kellahti kyljelleen, löi lunkat kiinni ja palaa kustannuspaikalle vasta kun kevät on jo pitkällä.
Mutta en valita.
En ole katunut muuttoa pohjoiseen hetkeäkään. Rovaniemellä pääsee metsiin ja vaaramaisemiin kotiovelta, ja tunturikohteet ja erämaat ovat kätevän ajomatkan päässä.
Lapin luonnossa muistaa, kuinka etuoikeutettu on, kun saa elää tällaisessa maailmankolkassa. Paljon huonommatkin kortit voisi olla kädessä.
Ei tarvitse asua kanalaatikossa eikä pendelöidä sillipurkissa. Auton voi jättää kaupan pihaan käymään, kun näppää litran maitoa.
Omien kokemusteni perusteella isossa kaupungissa pääsee töissä hieman vähemmällä, mutta vapaa-aika on hektisempää. Lapissa asia on toisin päin.
Enkä ole ainoa paluumuuttaja tai pohjoiseen työn perässä hakeutunut henkilö, joka on tehnyt tämän havainnon.
Hommaa riittää, mutta eihän sole ko tehä.
Nyt painetaan hiileen ja louhitaan menemään vielä kuukausi, kunnes hullunmylly juhlapyhinä hetkeksi hellittää.
Tsemppiä kaikille. Parin kuukauden päästä paistaa taas aurinko.
Kirjoittaja on lappilaislähtöinen, keski-ikää lähestyvä ex-suurkaupunkilainen, joka vaihtoi metron maastopyörään ja työskentelee nyt rovaniemeläisessä mainostoimistossa.