Maailma oli 50 vuotta sitten kovin toisenlainen. Euroopassa kuohui silloinkin. Kekkoslovakiassamme vapauduttiin ja keskiolut virtasi kauppoihin. Opiskelijamielenosoitukset johtivat täällä Vanhan valtaukseen, Ranskassa yleislakkoon. Lieko Zachovalová saneli Tšekkoslovakiasta kieli keskellä suuta raportteja radioon Neuvostoliiton ja liittolaisten miehittäessä maan.
Amerikkalaiset kylvivät tuhoa Vietnamissa ja Neil Armstrong otti pienen askeleen tv-yleisön kauhistuneiden ja ihastuneiden silmien edessä.
Anoppini valittiin Sodankylän kunnanvaltuustoon. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja toivotti alentuvasti yhden napinneulojankin porukkaan mukaan.
Anoppi ei tuosta lannistunut vaan tasoitti vuosikymmenet tietä kunnan luottamuselimissä muille rohkeille naisille. Hän oli osoittanut rohkeutta jo parikymmentä vuotta aiemmin nuorena naisena hyppäämällä Pirkanmaan sähkövaloista tuntemattomaan: sodasta yhä savuavaan Lappiin, syrjäiseen Kieringin kylään opettajaksi. Hän saapui kylään hevosella, sähkö lankoja myöten toistakymmentä vuotta perässä.
Tämän päivän kutistuneessa maailmassa vastaavaa loikkaa on vaikea kuvitella. Nyt saa sekunneissa yhteyden kotiin melkein mistä maailmankolkasta tahansa. Tuolloin lapsen hätähuuto Lapin erämaasta saattoi kajahtaa äidin korviin Hämeeseen päivien viiveellä.
Minä istun kirjoittamassa tätä Balkanin vuorten kupeessa, kytkeytyneenä maailmanlaajuiseen verkkoon, vain kolmen tunnin matkan päässä Helsingistä. Kun anoppini asteli pystypäin Sodankylän kunnan valtuustosaliin, täältä lähtivät panssarivaunut vyörymään kohti Prahaa.
Mikäli anopilla olisi ollut kunnianhimoa, hän olisi ollut mukana valtakunnan politiikassa ja vähintään vakava haastaja parillekin Lapista kansanedustajaksi, hallitukseen ja koko kansan tietoisuuteen päätyneelle keskustapoliitikolle. Hän tyytyi kuitenkin kodikseen muodostuneen Lapin kolkan asioiden hoitoon, ja kokoamaan ansiokkaan historiikin omasta ja naapurikylästäkin. Siihen malliin, että nimettiin pitäjänneuvokseksi.
Kun minä olin itsetyytyväinen, kohtuullisesti menestyvä aikuisopiskelija, anoppi teki sattumalta samoja kulttuurihistorian opintoja ikääntyvien yliopistossa. Parhain arvosanoin.
Kun saimme hänet vieraaksemme tänne Bulgariaan ja esittelimme maata ja kulttuuria, kävi ilmi että hän tunsi valtion pitkän, vaiheikkaan ja verisen historian meitä paljon paremmin.
Anoppini Kaarina Kumpulan tuhka kätketään kotipitäjän multiin parin viikon kuluttua.
Oikaisu: Toisin kuin kolumnissa alun perin kerrottiin, Sodankylässä on ainakin yksi nainen ollut kunnanvaltuustossa ennen Kaarina Kumpulaa. Elin Melaranta oli 1950-luvun alussa Sodankylän kunnanvaltuuston jäsen ja sosiaalilautakunnan puheenjohtaja.