On se muuten tajuton määrä värikästä paperia ja muovia, mikä yhdestä pikaruoka-ateriasta jää. Eihän sitä edes tajua ennen kuin näkee parin aterian kääreet ikään kuin harkitun sattumanvaraisena, pienen auton ääriviivoja myötäilevänä asetelmana viiston aamuauringon valaisemalla parkkipaikalla.
Kauniita, kiiltäviä, huolella disainattuja kappaleita, jotka muutaman minuutin käytön jälkeen ovat tarpeetonta jätettä. Jonka voi ulkoistaa muiden ongelmaksi näppärästi kivan huviajokin ikkunasta tipauttamalla.
Tuo näky avautui silmieni eteen kauniina kevätaamuna Ounaskosken uimarannan parkkipaikalla. Joudun sellaisen edessä avuttoman raivon ja murheen valtaan. Aivan liian usein vain kävelen myrtynein mielin pois. Joskus, kuten tuolla kertaa, päästän vihreän täti-ihmisen valloilleen ja kerään roskat lähimpään roskapönttöön. Jollaisia tällä kertaa oli useita muutaman metrin säteellä. Usein valitettavasti niitä ei näy edes siellä, missä ne olisivat ehdottoman paikallaan.
Ensin näppäsin asetelmasta kuvan, jonka postasin paikalliseen somepuskaradioon. Päivityksessä ihmettelin vihreän nuorison käytöstä. Siitähän ryöpsähti vilkas kommentointi sekä roskaamisesta että siitä, kuka sitä tekee: nuoret, 50+ -ukkelit vai harakat. Kauhistuin, kuinka asenteellisena, nuorisoa ja vihreitä syyllistävänä sanomani koettiin.
Keskustelu pakotti minut analysoimaan asenteitani – miksi ajattelin heti nuoria ja vihreitä? Päädyin ruusunpunaisiin silmälaseihin.
Minun unelmahöttöisessä maailmassani aikuinen, ajatteleva ihminen a) ei syö sellaista roskaa b) ei istu syömässä sellaista roskaa viikonloppuyönä parkkipaikalla mopoautossa eikä c) varsinkaan pudota sen roskan kääreitä auton ikkunasta maahan, roskapöntön viereen. Ei mitään näistä, ehdottomasti ei ainakaan kaikkia näitä. Nuoren katse sen sijaan voi vielä olla niin omaan itseen kääntynyt, että tuollaisen voi ehkä jollain tasolla ymmärtää.
Puhe vihreistä nuorista on samaa unelmahöttöä. Maapallon ilmaston ja luonnon hätätila on äskeisten eduskuntavaalien tuloksen perusteella herättänyt meidät lappilaisetkin ajattelemaan. Vihreiden fantastinen äänimäärä puhuu sen puolesta.
Uskon ja toivon, että meidän täti-ihmisten lisäksi juuri nuoret, joilla todennäköisesti on meitä pidempi aika edessä tällä planeetalla, kantavat huolta ympäristöstä. He joutuvat elinaikanaan tekemään paljon suurempiakin uhrauksia elinympäristönsä puolesta kuin hylkäämään kertakäyttöpakkaukset, roskaruoan, yksityisautot ja huolettoman roskaamisen.