Arktista tundraa asuttava Leijona kuuluu alueensa ehdottomaan enemmistöön, mutta tuntee itsensä uhanalaiseksi. Leijonan elämäntapa on vaakalaudalla, sillä sen reviirille on ilmestynyt pieni määrä muita eläinlajeja.
Leijona ei pidä apinoista eikä kameleista. Kamelit kuuluvat hietikolle ja apinoilla on muuten vaan liian lupsakka meininki. Leijonan mielestä sen reviirillä kuuluu elää sen säännöillä, joita se itse ei noudata.
Leijona ei myöskään pidä tundran seeproista, joille sopii sekä musta että valkoinen, ja jotka kykenevät rinnakkaiseloon kameleiden ja apinoiden kanssa. Seeprat mädättävät kotitundran arvot ja perinteet antamalla muiden elää tavallaan.
Leijona on kovis, mutta pelkää että seepra tuputtaa sille heinää ja polkupyöräilyä. Seepra hirnuu Leijonan vainoharhaisuudelle ja kissimirriä kismittää. Leijonan mielestä naarasseepra on prostituoitu.
Leijona uskoo vakaasti, että syy sen ongelmiin on muissa. Tundra on Leijonan isäm maa, eikä sitä myydä tai vuokrata.
Leijona ärjyy huolensa viidakkorumpuun, jonka kautta tavoittaa muut leijonanmieliset. Uho kaikuu laumasta toiseen ja muuttuu matkan varrella verenhimoksi. Räyh ja ärr, kohta lahdataan kaikki.
Tappaminen on onneksi jäänyt vähiin, sillä valtaosa laumasta on paljastunut lampaiksi. Vaikka rumpua on kovasti hakattu, on Leijona julkisesti näyttäytynyt lähinnä muutaman alfauroksen ryhmissä turvaamassa kotitundran rauhaa, joka kuulemma oli uhattuna.
Alun perin Leijona on kotoisin savannilta, mutta ei ole kiinnostunut faktoista. Leijona ei usko mitään kirjanoppineiden toimittelemaa. Leijona luottaa vain toiseen Leijonaan. Kaikki muut ovat uhka sen asemalle, ja ne pitää varmuuden vuoksi alistaa – tämä koskee myös lauman naaraita. Mielipiteen muodostamiseen tarvitaan vain elämäm koulu, ja sitä on käyty hyvinvointitundralla koko ikä.
Leijona ei katso peiliin. Kuvansa Leijona näkee lammesta, jonka äärelle se tovereineen kokoontuu juomaan. Kun jano on sammutettu ja peilikuva näyttää siedettävältä, lähdetään laumassa yöhön saalistamaan.
Yllätysmomentti on kuitenkin menetetty, sillä seeprat, kamelit ja apinat ovat oppineet haistamaan uhkan jo kaukaa. Parhaan saalistusteränsä törpötellyt Leijona tyytyykin usein retorisesti murahtelemaan, kuka tundralla oikein määrää.
Leijonan mielestä on upeaa, että eläinkunnan huipulla ilveilee oranssi paviaani, jonka molemmista päistä tulee samaa tavaraa. Itsenäinen ajattelu ei ole Leijonan vahvimpia puolia, joten se tarvitsee tundrallekin vahvan laumanjohtajan.
Sellainen onkin paraikaa haussa. Koska välillä, kun viidakkorumpuun paukuttelee miten asiat koetaan, tarvitaan joku toteamaan, että seeprat, kamelit ja apinat ovat aivan liian herkkähipiäisiä. Leijona kun vaan murjaisi kännissä ja läpällä.