Balkanin pehmeä hedelmällinen savimaa on vaihtunut graniitinlujaan Lapin kamaraan. Siirryin mulperipuun alta mustikkamättäälle.
Lenkkipolun varressa ei hehku auringonkukkapelto vaan syvänvihreä havumetsä. Balkanin rinneniittyjen ja kalliojyrkänteiden sijalla ovat Ounasvaaran sammaleiset polut ja muinaisjärven rantalouhikot. Kullankeltainen itsepoimittu aamiaisherkku ei ole aprikoosi vaan hilla.
En kipuile muutosta, mutta hullunkurisia mielikuvia syntyy. Mitä jos Toshko, Stefanin kaunis aasi, hamuaisi heinätupsua Kemijoen rantaterassin nurkalla isäntäänsä oluelta odotellen? Tai jos Rovakadulla olisi hevosvankkureista varoittava liikennemerkki – entä isäntä kepin kanssa paimentamassa 300-kiloista emakkoa kadun yli naapurin karjun astuttavaksi?
Sama pallo, sama taivas ja aurinko. Ihmiset ovat ihmisiä siellä ja täällä. Perustaltaan elämä on samanlaista kaikkialla. Toisaalta askartelemme oman pienen elämämme ympärillä, toisaalta taustalla on koko ajan se isompi kuva. Yhteiset asiat.
Minä mietin, miten kerryttäisin riittävän talvivaraston puhtaita kotimaakunnan aarteita, mustikkaa, hillaa, puolukkaa, herukoita. Ihailen kauniita ja hyvinvoivia, runsaan sienisadon pyöristämiä poroja lappilaismetsässä. Samaan aikaan Houstonilla on ongelma.
Mietin, onko eettisempää ostaa kotimaassa energiasyöpössä kasvihuoneessa kasvatettu vai kauempaa lennätetty paljaan auringon alla kasvanut, riistetyn halpatyöläisen poimima tomaatti. Samaan aikaan uutisankkuri toisella puolella palloa hehkuttaa ääni isänmaallisesta ylpeydestä väristen täydellisesti onnistunutta testiä, mannertenvälisen ohjuksen kärkeen sopivan vetypommin koeräjäytystä.
Mietin, kuinka kokonaisvaltaisen kipeä sitä onkaan, kun hammasta kolottaa. Ihmiskeho on yksi organismi, ja niin on koko ihmiskunta, ja maapallo. Kun ihmiset jossain voivat huonosti – on nälkää, sotaa tai sortoa – heijastuu se kaikkiin muihinkin. Kun luonto kärsii jossain päin palloa, se tuntuu kaikkialla.
En voi unohtaa jonkin Afrikan valtion edustajan vuosia sitten esittämää kysymystä koskien erään ihmiskunnan osan kulutukseen perustuvan elämäntavan aiheuttamaa nopeutuvaa ilmastonmuutosta. Jotenkin näin: kun heidän maanosansa elinolosuhteet muuttuvat mahdottomiksi, onko muu maailma valmis ottamaan vastaan 900 miljoonaa afrikkalaista vierasta.
Tähän mennessä kokemamme kansainvaellus on vain alkusoitto. Omaan pesään käpertyminen ei auta, samassa paatissa ollaan. Ei auta itku eikä muuri, ei edes itkumuuri. Maailma muuttuu järisyttävää vauhtia. Tieten ja tahtomattamme aiheuttamiemme hyvien ja huonojen muutosten vaikutuksia, suuntaa ja laajuutta voimme vain arvailla.
Jossain päin maailmaa saattaa perhonen heilauttaa siipiään juuri nyt.