Kolumnia varten mietin kaupungin viimeaikaisia puheenaiheita.
Katupöly on nousemassa, koirankakat höyryävät jo. Ne kuumottavat minuakin. Voin olla väärässä, mutta pienten koirien omistajat näyttävät tunnollisimmilta jälkien korjaajilta. Mainittakoon, että nykyinen koirani on kokoa syli.
Uimahalli on ollut kestoaihe. Oma käyttöni on lähellä nollaa, joten minussa sen sijainti ei herätä kiivaita omakohtaisia tunteita. Paitsi että kaikki toiminta, mikä kuormittaa Ounasvaaraa, vaatii mielestäni erityisen perusteellista pohdintaa ja kaukonäköisyyttä.
Enemmän mietityttää kuntosalin siirtyminen keskustaan. Ja rautatiesillan remontti koskee lujasti päivittäin. Se on ajanut minut vastoin viranomaisten ohjeita ja omaa parempaa tietoani Kemijoen arvaamattomille jäille. Vaikka ison Ivalojoen ja vielä isomman Inarijärven rannoilla kasvaneena ja perheenjäseniä aaltoihin kadottaneena tunnen syvää kunnioitusta luonnonvesiä kohtaan.
Mutta kotona emäntää töistä odottelee jalat ristissä tuo mainittu sylikoira. Ja se on sattumoisin armottoman nopeajalkainen pika- ja kestävyysjuoksija, joka ei väsy koskaan ja jonka liikunnan tarve on rajaton.
Hengästynyt emäntä joutuu todella kiusaukseen valitessaan pitkän aamulenkin jälkeen ja ennen pitkää iltalenkkiä, puolijuokseeko työmatkan reilun kolme kilometriä Jätkänkynttilän kautta vai vajaan puolitoista jään yli.
Koska en ole aivan tyhmä, olen jo lopettanut jääurheilun tältä keväältä ja lähettänyt koiran mökille juoksemaan isännän moottorikelkan perässä.
Toinen kovaa läjähtänyt aihe on teatterin johtoa ja henkistä elämää riepotellut poliittinen ja mediakohu. Se on paisunut suhteettomaksi tsunamiksi, jonka harjalla ratsastaa toinen toistaan asiantuntevampia poliittisia ja kulturelleja mututietäjiä, satraappeja ja pyöveleitä.
Onneksi on myös niitä, jotka vaivautuvat käyttämään harmaita aivosolujaan, tutkimaan ja tutustumaan isoon kuvaan, koko teatterikenttään ja valtakunnalliseen asiaintilaan yhden pikkukaupungin, talon tai henkilön sijaan.
Ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Ainakin minua kohu aktivoi ennennäkemättömällä tavalla. Nimittäin äänestämään.
Toki olen aina äänestänyt kunnallis-, eduskunta-, EU- ja presidentinvaaleissa, mutta nyt tein sen myös Osuuspankin ja Arinan vaaleissa. En korottanut ääntäni niinkään henkilön tai puolueen puolesta, vaan vastaan. Ettei joka sektorilla valtaa pitäisi ne samat tahot, joiden ajatteluun ja tekoihin olen pettynyt.
Pitäisikö päättää vuosikymmenien pakanuus ja liittyä takaisin kirkkoon, että voisi äänestää myös kirkollisvaaleissa? Ja mitä näitä listoja vielä on, joilla näkyy samoja naamoja?
Kaikki kunnia viisaille ja vilpittömille mukanaolijoille. Siihen ei oma intohimo riitä. Vielä.
Kirsi Jääskö on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti ja lappilainen kulttuurityöläinen.