Se kirpaisee vielä 20 vuoden jälkeenkin. Olin opiskeluaikana kesätöissä taidekeskus Retretissä oppaana. Eräänä ruuhkaisena heinäkuun lauantaina meitä oli kolme opasta päägalleriassa yhtä aikaa kukin oman ryhmänsä kanssa.

Opaskollegani antoi minulle palautetta. Olin kuulemma kailottanut kapteenimaisella äänellä omalle ryhmälleni niin lujaa, että hänen ryhmänsä ei kuullut omaa opastaan. Hävetti. Nyt osaan jo nauraa tapahtuneelle ja erityisesti olla kiitollinen siitä, että kaverini uskalsi tulla kertomaan vähän nihkeän asian minulle kasvotusten.