Olen aina katsonut epäuskoisesti elokuvakohtauksia, joissa ihmiset repivät vaatteet yltään inhohimon huumassa. Pystyykö joku oikeasti tuohon – noin vain?
Alastomuus on minulle vaikeaa. Jo lapsena kammosin uimahalleja, koska pukuhuoneissa ja suihkuissa piti riisuutua muiden nähden. Luokkaretkillä, kun muut menivät uimaan, minä kiersin yksin ympyrää hallin pihalla.
Teini-ikäisenä minua ahdisti olla alasti jopa itsekseni. Nukuin monta vuotta reisitaskuhousut ja huppari päällä.
Aikuisena, kun terapeuttini käski minun harjoitella alastomuutta vaeltelemalla ympäriinsä ilman vaatteita (tosin vain kotona), ajattelin inhoten: hyi hemmetti. Enkä totellut.
Mutta tammikuussa 2021 jokin muuttui.
Muutos ei tapahtunut ulkonäössäni. Näytän tismalleen samalta kuin ennenkin.
Muutos tuli mahdolliseksi, sillä tiedostin lopultakin miten kamalan rumasti puhuin itselleni päivittäin. Tajusin ajattelevani jotakin halventavaa joka kerta, kun katsoin itseäni peilistä tai vaihdoin vaatteita.
Olen aina pitänyt itsetuntoa kohottavia tekniikoita jokseenkin tehottomina. Oman kehon kehuminen on tuntunut väkinäiseltä ja valheelliselta.
Päätin kuitenkin kokeilla mielikuvaharjoitusta, jossa oma itse pilkotaan osiin. Kuvittelin, että nainen minussa en olekaan minä, vaan joku muu – vaikkapa ystäväni.
Tajusin, etten voisi ikinä sanoa toiselle ihmiselle asioita, joita sanoin itselleni päivittäin. Sisäinen puheeni oli törkeää henkistä väkivaltaa.
Vasta kun aloin kuvitella, että nainen minussa olisi joku muu kuin minä itse, ymmärsin miten valtava vastuu minulla hänestä on. Hän on täysin minun armoillani.
Tajusin, miten monista elämyksistä hän on luopunut inhottavien kommenttieni takia. On minun velvollisuuteni olla hänelle mahdollisimman reilu.
Niinpä aloin sanoa tuolle naiselle vain mukavia asioita. Kehuin kaikkea, mitä ennen olin parjannut. Lupasin hänelle, ääneen:
– Mie en enää ikinä hauku sinua. Anna anteeksi.
Vaikutus oli hämmästyttävä. Nyt kykenen ensimmäistä kertaa elämässäni seisomaan uimahallin pukuhuoneessa muiden naisten keskellä ja riisuutumaan kuten muutkin. Pystyn istumaan julkisessa saunassa alasti.
Häpeä on poissa. Se on niin outoa ja riemastuttavaa, että tekisi mieli rummuttaa lauteita jaloilla ja kiljua:
– Eläköön vallankumous! Mie olen alasti!