Näin keväisin lumen alta paljastuu koirien talven aikana jemmaamia geokätköjä, joiden koordinaatit osuvat varsin usein teiden reunoille. Vuodesta toiseen ne järisyttävät edistyksellisen lottovoittajakansan yhteiskuntarakenteita.
Eivät läjät toki esteettisiä ole, mutta eivät myöskään sitä paskaa, johon hukumme.
Elämämme rikkaassa länsimaisessa valtiossa on helppoa. Kyllä, meillä kaikilla on ongelmamme, mutta globaalissa mittakaavassa sen kuin viheltelemme menemään. Henkemme ei ole uhattuna, ruokaa ei tarvitse itse kasvattaa tai tappaa ja jokaisella on katto pään päällä.
Olemme lukutaitoisia ja sivistyneitä. Saamme uutisvirrasta alituiseen tietoa maailman hälyttävästä jäteongelmasta.
Mitä teemme? Heitämme roskamme maahan. Ojanpohjat ovat täynnä roskia, joita emme ole viitsineet kiikuttaa astioihin.
Kevät paljastaa monumentaalisen typeryytemme. Maailman merissä kelluu valtioiden kokoisia lauttoja muovijätettä, ja planeetan parhaiten koulutettu prosentti nakkoo roskansa luontoon. Absurdia.
Tällä koulutus- ja elintasolla jätteiden oikeaoppinen kierrättäminen pitäisi olla itsestäänselvyys; kunnia-asia, jolla erottaudumme sivistymättömistä moukista. Mutta edes sitä ei meiltä vaadita: riittäisi, että laittaisimme käärepaperit ja pakkaukset edes johonkin astiaan.
Mutta ei. Hävyttömyydellä ei ole rajaa.
Roskaaminen kuvastaa, kuinka paljon meitä kiinnostaa laittaa tikkua ristiin yhteisen hyvän eteen – "kyllähän minä voin elää kuin sika pellossa, kun muut huolehtivat ympäristöstä”.
Missä tilanteessa roskaaminen on hyvä valinta? Edes uhmaisten teinien ei pitäisi olla niin tolloja, että luulevat sen olevan cool. Eikä kyse ole pelkästään junnuista ja heidän energiajuomatölkeistään: viime viikolla bongasin tienposken metsiköstä toimistotuolin ja pyykkitelineen raadot.
Kuvittele, millaisen määrän jätettä Rovaniemen kokoinen kaupunki tuottaa yhdessä päivässä. Kotitalouksien roskapussit, sairaaloiden ja koulujen jätteet, työpaikkojen paperiroska, teollisuusjäte ja niin edelleen. Entä Helsinki? Lontoo, New York, Rio de Janeiro?
Siitä tulee iso läjä paskaa.
Roskien heittäminen muualle kuin niille tarkoitettuun astiaan loukkaa ihmisen älykkyyttä. Vaikka kaikki jätteiden lajittelu ja huolto hoidettaisiin täydellisesti, olisi se tulevaisuuden kannalta kestämätöntä. Meidän pitäisi rajoittaa kulutustamme radikaalisti. Mutta omahyväinen ja laiska lottovoittaja ei jaksa viedä sipsipussia roskikseen.
Naapurustossani käpyttelee rauhalliseen tahtiin iäkkäämpi nainen, jonka olen usein nähnyt poimivan roskia pyörätien pielestä ja nuorison norkoilupaikoilta. Häntä katsotaan silmiä pyöritellen, eli pidetään hulluna.
Alan olla sitä mieltä, että mummeli on ainut selväjärkinen koko porukasta.
Henri Anundi on lappilaislähtöinen ex-suurkaupunkilainen, joka vaihtoi metron maastopyörään ja työskentelee tätä nykyä rovaniemeläisessä mainostoimistossa.