Voisinpa järjestää juhlat ja sinne ylenmäärin ruokalajeja notkuvat pöydät ja uusi silitetty paita ja etelästä lennätetty lanko ja mitä kaikkea haluankaan! Vaan enpä voi. Nyt kun maailman kulutusjuhlissa kuokkiminen on meiltä hyväntahtoisilta ilkikurikoilta evätty, niin mitä sitten? Maatako kuokkimaan?
Oikeastaan kyllä. Viimeistäänkin tänä keväänä pitäisi olla konkretisoitunut se, että ei tästä elonkehästä voi ikuisesti erilläänkään elää.
Sen sijaan voi aistia, että missä sitä oikein elääkään ja mikähän tähän ympäristöön istuisi hyvin: reissaaminen vaiko rauhoittuminen, peruna vaiko perenna. Samalla ehtii pohtia, mitä uutta voisi kylvää.
Mikäpä olisi sen parempi tapa palauttaa toiset ihmiset arkeen ja ajatuksensa maan pinnalle kuin kaivautua sinne maahan. Omassa lähiympäristössään touhutessa hyvää on myös se, että silloin ei talikoi kerskailunsa varjopuolia toisten maille. Ainoa kasvihuoneilmiö, jota on syytä voimistaa, löytyy pihojen ja parvekkeiden tomaatti- ja chilikasvattamoista.
Kovin valtiolliselta kuulostava sana huoltovarmuus, kyky selviytyä häiriötilanteissa mahdollisimman helposti ja pienin haitoin, soveltuu myös naapurustasolle. Rovaniemelläkin on kaupunkipuistoja, pakettipeltoja, jättömaita ja joutomaita.
Joutomailla ei toki ole joutava tarkoitus; ne ovat usein kaupunkiympäristön monimuotoisuuden rikastuttajia. Ne maat joutavatkin olla jouten. Ehkä osaa voisi kuitenkin lainata monimuotoistamaan myös kaupunkikulttuuria, nyt kun meilläkin on aikaa olla jouten.
Joutoajallakaan ei ole joutava tarkoitus. Silloin ehtii istuttaa uusia ajatuksia. Kun uusi tapa on kylvetty touhuihin sisään, sen voi joko kitkeä pois tai antaa kasvaa.
Sama pätee yhtä lailla maapalstaan kuin työpisteeseen keittiön pöydällä. Äärimmäinen ajatus on palauttaa pläntit luonnontilaan tai mietteensä silloin kun -aikaan. Kun arki yksipuolistuu, vapautuu tilaa ajatusten ja ympäristön monimuotoisuudelle. Niitä tullaan vielä tarvitsemaan, sukupuuttoaalto kun on konkurssiaaltoakin tehokkaampi lakoaja.
Vaikka Rovaniemellä eletäänkin melkoisen keitaan keskellä, ei täälläkään olla erillisen kuvun alla. Täälläkin täytyy tarttua toimeen.
Laittaa varastoon viherkatto tai parvekkeelle perunaämpäri, sanoa ääneen toive siitä, että se metsä pysyy metsänä ja että jätettäisiinkö tänä kesänä puistojen nurmet niitylle. Sinne voisi sitten kattaa juhlat ja ylenmäärin itsekasvatettuja porukalla kokattuja herkkuja ja parsittu suosikkipaita ja lanko etänä etelästä. Niihin juhliin kutsun kaikki kuokkimaan.