Mitä te oikein teette siellä? Eikö ole ikävä kavereita ja sukulaisia?
Ajattelen aina itsekin kotikaupungin katupölyt jaloista karistaessani, että lomalla Balkanin pesäkkeellä ihan vain rentoilen viiniköynnöksen varjossa. Totuus puraisee täälläkin.
Pienet kiinteistönhoitoon ja elämiseen liittyvät asiat, joihin ei kotimaassa tarvitse juuri energiaa uhrata, saavat täällä aivan toiset mittasuhteet ja vievät käsittämättömästi aikaa.
Viranomaiset eivät todellakaan näe vaivaa helpottaakseen kansalaisten tai vierailijoiden elämää. Veroista, sähkö- ja vesimaksuista tai autonkatsastuksesta on turha odottaa postia. Tai ylipäätään mitään postia, jos saajan tiedot on kirjoitettu meikäläisittäin. Pikkukylässä postivirkailijakaan ei osaa lukea muita kuin kyrillisiä aakkosia.
Jos et tiedä, että sähkölasku pitää maksaa kerran kuukaudessa käteisellä kaupungin postikonttorissa tietyllä kämmenen kokoisella luukulla, opit sen sitten, kun sähköt katkeavat. Tai jos olet yhtä onnellisen tietämätön kiinteistöverosta: sen perusteista ja siitä, että se maksetaan kalmankalpealle virkailijalle kaupungintalon huoneessa numero 116, voi ensimmäinen kerta olla melko jäätävä. Äläkä odota, että sinua palvellaan millään muulla kielellä kuin paikallisella.
Viime vuonna tuli uusi vero, koiravero. Emmehän me siitä mitään tienneet, mutta onneksi kyläsihteeri on hyvä ystävä ja poikkesi kertomaan. Sen sai käydä kylätoimistossa maksamassa. Maksamiseen tarvittiin vain passi – ja nimen tulkinta kyrillisittäin – , syntymäaika ja kymmenen levaa (noin 5 euroa) sekä allekirjoitukset pariin A4-blankettiin ja kalkeeripaperilla kopioituun käsinkirjoitettuun kuittiin.
Paikallisten ystävien verkosto on korvaamaton apu. Ilman heitä olisi vaikea löytää sähkömiestä, laatoittajaa, ruohonleikkurin varaosia, viiniköynnösten hoitajaa tai toissapäiväisestä ukonilmasta lähtien poikki olleen nettiyhteyden korjaajaa.
Et myöskään voisi mitenkään arvata, että juuri tuon aivan tavallisen autotallin oven takana on pikkukaupungin ainoa auton ilmastointijärjestelmän (joka on ollut epäkunnossa koko helteisen kesäkuun!) huoltofirma. Tai että tuon toisen, huomaamattoman ritiläoven takana piileskelee kaupungin ystävällisin kampaaja.
Hikeä puskee siis monella tavalla, mutta toki sinne köynnöksen allekin joutaa ja terassille seuraamaan pääskyperheen kasvua.
Entä ne ystävät ja sukulaiset? Ikäväkin saattaa ehtiä tulemaan, mutta onneksi Suomi-vieraita on riittänyt kesät läpeensä. Ja napapiirin talvessa saa sitten ikävöidä täkäläisiä ystäviä.