Kuvittele kuvasarja. Varpaat aurinkoisella laiturilla, skumppaa lasissa, villiä festaribiletystä. Joogaa puistossa, moottoripyöräreissu, lasten hassuttelua ja päälle vielä kermaa uhkuva mansikkakakku. Unelmien kesä?
Helsingin Sanomat kokosi heinäkuun alussa sosiaalisessa mediassa jaettujen lomakuvien kestosuosikit yhteen otsikolla "Postaa nämä 10 kesäkuvaa, niin elämäsi näyttää täydelliseltä". Leikkisän piikittelevä juttu hymyilytti ensilukemalta, mutta jäi mietityttämään.
Mitä hyvä loma sisältää? Miltä se näyttää ? Mitä jos oma kesä onkin niin kaukana lomakliseiden top kympistä, että hymy hyytyy alkuunsa?
Pari päivää aiemmin samainen Hesari oli julkaissut toimittaja Heidi Väärämäen jutun köyhyydestä lasten silmin (HS 7.7.2016). Se alkaa näin: "Kesälomalla ongelma tulee ilmi päivittäin. Tänäänkin Riikka on sanonut kolmesti ei: ei Linnanmäelle, ei kahvilalle, ei kaverin juhlille. Hänellä ei ole rahaa. Sitten jossain vaiheessa kesää pyyntöjä ei enää tule. Kaverit katoavat mökeille ja etelänmatkoille. Näin on ollut siitä saakka, kun Riikka oli pieni". Jutusta selviää, että kesälomaa viettää Suomessa parhaillaan 126 000 vähävaraista lasta.
Toisaalla anonyymi bloggari ruotii lomatunnelmia mielenterveyskuntoutujan näkökulmasta (Radikaalia mielenterveyttä -blogi 3.7.2016). Loman lähestyminen tietää kirjoittajalle vääjäämättä kiusallisia keskusteluja työpaikalla: "Mihis oot menossa lomalla? Ai et mihinkään? Miksi?". Lomailuun liittyvät normit ja mielikuvat ovat niin voimakkaita, että niiden lävitse saattaa olla vaikeaa hahmottaa niitä monenlaisia todellisuuksia, joissa ihmiset elävät.
Taloudelliset, sosiaaliset ja psyykkiset tekijät asettavat ihmiset erilaisiin asemiin myös kesälomailun lähtöviivalla. Kesällä arkirutiinit rikkoutuvat ja vievät mennessään elämää suurimman osan vuodesta jäsentävät raamit. Toisille se tietää kutkuttavaa vapautta ja lukemattomia mahdollisuuksia, toisille taas epävarmuutta, turvattomuutta ja yksinäisyyttä.
Pitäisikö sitten tuntea syyllisyyttä siitä, jos omaan kesään sisältyykin skumppalasi, festaripassi ja etelänmatka? Tuskinpa. Sen sijaan merkityksellistä on, että sekä pieninä yhteisöinä, kuten perheinä, ystäväporukoina, harrastusryhminä ja kouluina että laajempana poliittisena yhteisönä tuemme toisiamme ja pidämme aina heikompien puolta.
Se voi tarkoittaa niitä kuuluisia pieniä tekoja, arjen solidaarisuutta: vaikkapa yhteistä ruuanlaittoa, apua pyöränkorjauksessa, kuulumisten kysymistä, lohduttamista, ajan antamista.
Yhtälailla se tarkoittaa niiden yhteiskunnallisten rakenteiden ja palveluiden vaalimista, jotka on luotu purkamaan eriarvoisuutta, tasoittamaan tuloeroja ja tuomaan turvaa epävarmoihin ja muuttuviin elämäntilanteisiin. Hyvinvointipalveluista leikkaaminen osuu kipeimmin niihin, joiden kesän kuvakirjassa ei mansikkakakkuja vilise.