Ensin epäilin, että pakastin seinän takana alkoi pitää entistä rumempaa ääntä. Sitten arvelin, että naapurin teini on yöjalassa ja auto rouskuttaa kadun varrella laittomasti tyhjäkäynnillä. Mietin, ettei taida tuokaan romu kaikilla pytyillä käydä. Ikään kuin mitään autoista ymmärtäisin.
Sama toistui monena yönä ja tungin puolison reissulaukusta löytyneet tulpat korviin. Vasta silloin minulle valkeni, että tätä hurinaa en pysty sulkemaan pois. Epätasainen ja katkeileva moottori hyrisi pääni sisällä. Se, joka ei käynyt kaikilla pytyillä.
Tuosta pelottavasta havainnosta on vuosia. Nyt tinnitus on unettomuuden ohella vakituinen yövieraani. Minulla se oli ensimmäinen merkki Ménièren taudista, sisäkorvan verenkierto- ja nestetasapainohäiriöstä.
Tinnitus oli tuttu termi, vaikka aluksi en osannut yhdistää sitä vaivaani. Olin ajatellut tuota outoa sairautta kauhulla. Että korvat soisivat jatkuvasti! Ymmärsin Vincent van Goghia . Jos teoria, että hän kärsi Ménièren taudista, oli totta, korvan irti leikkaaminen oli looginen teko, eikä merkki minkään valtakunnan mielisairaudesta.
Onneksi olin vastikään jutellut ruuhkavuosiaan elävän perheenäidin, sosiaalialalla vaativaa ja merkityksellistä työtä tekevän tuttavan kanssa. Ihailin naista, joka mainitsi tinnituksensa tyynesti todeten, että loppujen lopuksi se on verrattain pieni vaiva.
Tuo ohimennen käyty keskustelu auttoi minua suhtautumaan ja suhteuttamaan. Toisen tuttavan asennepaidassa oli teksti I hear voices. Hän kertoi täysin vakavissaan, että se oli totta: hän kuulee ääniä päänsä sisältä. Aloin tajuta hänen huumoriaan.
Kun paine korvissa ja kuulon aleneminen sapattivapaalla Bulgariassa saivat minut korvaspesialistille, epäilin vain pitkittyneen flunssan takia ”lukkoon” jääneitä korvia. Tohtori lähetti minut kuulotestiin sanoen, että kyse on pitkäkestoisemmasta vaivasta. Kielimuuri haittasi ymmärrystäni niin, että vasta lääkeresepti ja käynti tohtorin suomalaisella kollegalla toivat varmistuksen. Ainakin toistaiseksi olen lähes säästynyt sairauden kolmannelta hoolta. Humina ja huonokuuloisuus ovat osa arkeani, mutta huimauksesta en ole pahemmin kärsinyt.
Parannuskeinoa ei ole, mutta ”lääkityksen ja itsehoidon turvin voi viettää lähes normaalia elämää” (minua tuo virke ei lohduttanut yhtään!). Hoitoa ovat terveet elämäntavat ja hyvä kunto, vähäsuolainen ruoka, riittävä uni, tasapainoharjoitukset, stressin välttäminen. Sanokaa jokin sairaus mihin ne eivät päde!
Pärjään jo ihan hyvin, kun vielä muistan, että vaiva on vähäinen moneen muuhun verrattuna (kiitos Virpi!). Saatan jopa ratsastaa sillä. Jos palaveri äityy turhankin keskustelevaksi, voin muistuttaa, että korvani eivät kestä taustaäänien sekamelskaa (kiitos ja anteeksi työkaverit!).