”Koveneva kansainvälinen toimintaympäristö vaatii rohkeita strategisia päätöksiä.” Tuttua puhetta politiikasta tai elinkeinoelämästä, mutta silti jotenkin väljästi yhteydessä arkeen. Muutos lähellä oikeutetaan jollain isolla ja hahmottomalla kaukana.
Miksi niin moni arvovaltainen tilaisuus aloitetaan lukemalla paperilta tai näytöltä yleensä aina saman sisältöiset ”globalisaation haasteet”? Onko puhujilla asiasta sellaista tietoa, jota muilla ei ole? Onko tarkoitus herättää synnintunto – täällä laiskotellaan, vaikka talouden kaikkinäkevä silmä huomaa ja lopulta rankaisee? Vai vieritetäänkö vain vastuuta omista päätöksistä muille?
Mene ja tiedä. Mutta väittäisin, että puhetavalla on ollut kaikenlaisia tarkoittamattomiakin seurauksia.
Se voi lannistaa, koska yksittäisen ihmisen teot laitetaan mittakaavaan, johon hän lopulta ei koe voivansa vaikuttaa. Vaikka kuinka hakkaisin tietokonetta tai leikkaisin palkkaani, ei koko maailma sillä pelastu. Ehkä enemmän motivoisi sellaisten asioiden tekeminen, joiden seuraukset ovat oikeasti nähtävissä.
Se voi kohottaa arvostuksen riman turhan korkealle. Kun on vastattava globaaleihin haasteisiin, nauttivat julkisesta huomiosta vain maailman kärjen saavuttaneet, kuten Nokia joskus. Mallisuorittajiksi nostetaan Google, Uber tai Hennes & Mauritz.
Esimerkkejä on kerrallaan muutama, koko maailmasta. Ison mittakaavan globaali johtajuus on kuitenkin poikkeus ja suurin osa ihmiskunnan toimeliaisuudesta sen ulkopuolella. Mitä ovat esimerkiksi italialainen muoti tai viini? Pienehköjä paikallisia tuotteita, joille voi olla kysyntää myös maan ulkopuolella.
Ainakin virallisessa puheessa ja varmasti myös monille tavallisille ihmisille kansainvälisyys tarkoitti viime vuosiin saakka pääosin hyvää. Ei vain kaikkialla samanlaisia kansainvälisiä liikeketjuja, vaan uusia kokemuksia, kieliä, kulttuureja, vaihtoa ja yhteistyötä, tilaisuuksia nähdä asiat eri tavalla.
Kun maailmaan tuli globalisaatio, joka ensin vei tehtaat ja sitten toi pakolaisvirrat, ääriliikkeet, aivovuodon ja hybridiuhkat, on ”kulttuurisesta rikastuttamisesta” tullut nationalistien käyttämä pilkkasana. Ilmapiiri on muuttunut nopeasti monta pykälää epäluuloisemmaksi.
Mikä merkitys on sillä, että monet asiantuntijatkin olivat pitkään viljelleet puhetapaa maailmantaloudesta kilpailuna, jossa lähtökohtaisesti olemme altavastaajina? Taloudellisen uhkan näkemisestä ei ole ehkä monta askelta konkreettisempiin uhkiin.
Maailma on jo niin sekaisin, että kaikille lienee jo selvää, ettei se tokene vain suomalaisten uhrauksilla kilpailukyvyn alttarille. Voi olla, että se saa kääntämään katseen myös lähelle ja vähentämään onttoa ja syyllistävää puhetta kovenevan kansainvälisen toimintaympäristön vaatimuksista. Olisiko taas ihan hyvä pystyä parantamaan asioita ja auttamaan ihmisiä silloinkin, kun se ei tarkoita uusia nokioita?