Useimpien mielestä ilmastonmuutos on huono homma. Metsät palavat ja helteet ahdistavat. Kuivuus vie maasta vedet ja tappaa viljasadot pelloille. Maaseudun asukkaat muuttavat kaupunkeihin. Kun sieltä ei löydy töitä, lähdetään etsimään toisista maista onnelaa, jota ei ole olemassa.
Myrskyjen voima kasvaa, sillä järjestelmään on sitoutunut enemmän energiaa, joka lankeaa niskaamme tylymmin ja vihaisemmin. Lopulta merenpinta nousee ja ajaa pakosalle myös rantakaupunkien asukkaat.
Miksi kuitenkaan emme tee juuri mitään? Tietenkin siitä syystä, että öljy on tehnyt meille jo tepposensa. Olemme läpikotaisin tottuneet halpaan ja rajattomaan energiaan, jonka kuluttaminen ilmastonmuutokseen on johtanut. Palkansaajan vakiintuneena perusoikeutena on lentää kerran kesässä Balille tai vähintään Välimerelle. On oltava myös vene taikka kaksi, lippulaivapuhelin ja nuorisolla mopoauto.
Edullinen energia on usein niin syvällä rakenteissa, ettei sen käyttöä juuri tulla ajatelleeksi. Niinpä myös kestävyydestä saarnaavat ihmiset osallistuvat usein reippaasti energian kuluttamiseen. Esimerkistä käy oma ammattikuntani, tutkijat. Akateemisen maailman rituaaleihin kuuluu osallistuminen tieteellisiin konferensseihin. Lennämme siis meren taakse pitämään parinkymmenen minuutin esitelmän siitä, miten ilmastonmuutos tuhoaa maailman.
Koska kotoinen tieteellinen osaamisemme on poliitikkojen mielestä korkeintaan keskinkertaista, käymme myös säännöllisesti ulkomaisissa ”huippuyliopistoissa” jaarittelemassa yhteistyöstä. Kun matkata pitää, voisivat yliopistot tietenkin kompensoida reissujen hiilidioksidipäästöjä, mutta toistaiseksi ne eivät niin tee.
Edellinen kuulostaa vinoilulta, ja sitä se onkin. Venettä pitänee vähän keikuttaa, jotta pysähtyisimme edes hetkeksi pohtimaan tekemisiämme.
Silti kaikki on tietenkin monimutkaisempaa. Päästöjä ei yleensä synnytetä siksi, että ehdottomasti haluaisimme syöstä yhteiskuntia kaaokseen. Monet vempeleet hankitaan, koska ne yksinkertaisesti helpottavat elämää tai avaavat uusia mahdollisuuksia. Kuluttaminen ei myöskään ole aina itsekästä. Esimerkiksi matkailun tavoitteena voi olla aidosti erilaisista kulttuureista ja ajattelutavoista oppiminen, minkä yleismaailmallisia hyötyjä on vaikea kiistää.
Ongelman ydin on ehkä siinä, että olemme identiteetiltämme teknistyneen ja avoimen maailman kansalaisia. Ajattelemme avarasti, liikumme lujaa, surffaamme auringonlaskussa ja postaamme siitä kuvan Instaan. Juuremme eivät ole niinkään kotimetsässä kuin tässä kosmopoliitissa kuvastossa, eikä ihmisen repiminen juuriltaan ole helppoa.
Erityinen vastuu on vallanpitäjillä. Heidän työnään on luoda nopeasti olosuhteita, joissa riittävän ympäristöystävälliset elinkeinot ja elämäntavat voivat kehittyä. Lohdullista on, että ilmastonmuutos ei muistuta jyrkänteeltä syöksymistä, vaan kuten amerikkalainen professori Michael Mann kesällä totesi, miinakentälle astumista. Tulevaisuudestaan kiinnostunut kävelijä väistää miinat ja pyrkii kentältä pois niin nopeasti kuin mahdollista.
Tapio Nykänen on Uusi Rovaniemi –lehden kolumnisti, rovaniemeläinen yhteiskuntatieteilijä ja koskimeloja.