Anna Koskimies
Kangaskappaleet, joihin kiedomme itsemme aamuisin, ovat merkityksistä raskaita. Vaatteet lähettävät voimakkaita viestejä toisille – vaikka kuinka väittäisi laittautuvansa vain omaksi ilokseen, tai vähät välittävänsä siitä mitä milloinkin päälleen kiskaisee. Katseet kasvattavat meitä ja ovat läsnä silloinkin kun kukaan ei näe. Vuosien varrella olemme sisäistäneet miten mekko päällä kuuluu istua, minkälaiset vaatteet antavat epäsiistin vaikutelman, mikä on tyylikästä ja mikä puolestaan mautonta pukeutumista.
Vaatteilla puhutaan paljon myös sukupuolesta. Erityisen näkyväksi tämä tulee, kun pukeutuminen rikkoo tavanomaisia sukupuolinormeja. Kun mies tai poika pukeutuu naiseksi vaikkapa opiskeluporukan illanvietossa tai koulun teemapäivässä, tehdään yleensä selväksi, että tarkoitus on ennen kaikkea naurattaa muita. Mikä meikatussa, pinkkiin pukeutuneessa ja korkealta puhuvassa miehessä sitten huvittaa?
Maskuliiniset vaatteet ylleen vetävä nainen ei yleensä herätä samanlaista huomiota ja huvitusta, vaan saa osakseen ennemmin kummeksuvia vilkaisuja. Naisilla sanotaankin usein olevan miehiä enemmän liikkumavaraa pukeutumisen suhteen. On hyväksyttävää olla poikamainen rämäpää – ainakin lapsena – ja monille se on usein hienoisen kehuskelun aihe.
Miesten harvemmin kuulee kertovan, kuinka he lapsena olivat "yksi tytöistä", ja kuinka kuorma-autot ja lelupyssyt eivät heitä pahemmin kiinnostaneet, vaikka varovaisia ja herkkiä poikia löytyy siinä missä riehakkaita tyttöjäkin. Feminiinisinä pidettyjen ominaisuuksien, kuten herkkyyden ja hoivaavuuden, ei odoteta herättävän kuulijassa samanlaista ihailua kuin huimapäisyyden ja huolettomuuden. "Poikamaisuuden" hehkuttaminen ja "tyttömäisyydestä" vaikeneminen ja sille naureskelu kertovat kulttuuriimme jämähtäneestä asetelmasta, jossa maskuliinisuutta ihaillaan ja feminiinisyyttä – etenkin miehen ominaisuutena – usein puolestaan väheksytään tai pilkataan.
Tyyli on myös luokkakysymys. Keskiluokka on pitänyt työväenluokkaisten naisten pukeutumista kautta historian mauttomana, yliampuvana ja liioitellun seksuaalisena. Oikea naisellisuus on jotakin muuta: huomaamatonta meikkiä, laadukkaita materiaaleja, hillittyä eleganssia. Kenties "liioiteltu" feminiinisyys ärsyttää monia juuri siksi, että tuo esiin sukupuolen rakentamisen tapoja.
Näkyvä meikki ja selkeästi erottuva hiusväri muistuttavat, että feminiinisyys ja maskuliinisuus eivät ole ihmisiin syntymässä lyötyjä sinisiä ja punaisia leimoja, vaan opittuja tapoja pukeutua, laittautua, liikkua ja puhua. Sillä jos nykyisin vallitseva käsitys sukupuolesta kaksijakoisena systeeminä olisi itsestään selvä tosiasia, miksi käyttäisimme jatkuvasti sen vahvistamiseen niin paljon aikaa ja vaivaa?