Me saamelaiset vietämme kansallispäiväämme helmikuun kuudentena.
Vähän yli sata vuotta sitten Trondheimissa pidettiin ensimmäinen yhteinen saamelaiskonferenssi, johon tuli väkeä sankoin joukoin kaikkialta yli rajojen pohtimaan yhdessä meille tärkeistä asioista. Minusta se kokous oli jättiläismäinen ihme.
Kokouksen alulle panijana oli tiukka ja päättäväinen saamelaisnainen Elsa Laula-Rehnberg.
Mistä tiedän, että hän oli tiukka ja päättäväinen? No ei tarvitse kuin nähdä yksi valokuva hänestä. Siinä loistaa uljas ja suorakatseinen johtaja.
Toiseksi tiedän sen siitä, että hän sai kutsuttua toista sataa saamelaista yhteen paikkaan keskustelemaan ja jopa tekemään päätöksiä. Se on jo melkoinen temppu nykypäivänäkin.
Elsa Laulalla ei ollut sähköpostia eikä Facebookkia. Hän kulki itse kylästä kylään ja vaikka ei aina puhuttu edes samaa saamen kieltä, niin ihmiset kuuntelivat.
Elsan agendalla oli tärkeitä asioita kuten mahdollisuus päästä kouluun, puhua omaa kieltä ja turvata saamelaiset elinkeinot ja pystyä itse vaikuttamaan omiin asioihinsa. Jotenkin nämä asiat kuulostavat tutuilta näin sadan vuoden päästäkin.
Jos eivät asiat ole muuttuneet kokouksissa, niin eivät ole ihmisetkään muuttuneet. Siksi ihailen suuresti tämän naisen voimaa.
Miten ihmeessä hän sai isännät ja emännät liikkeelle keskellä talvea? Varmasti saamelaisperheissä ihmeteltiin, että kuka on tämä tuntematon nainen, joka hosuu ihmisiä yhteen.
Luultavasti siinä on ollut monenlaiset prioriteetit ennen Elsan kokousta. Sen edelle ovat menneet riekonpyynnit, porohommat, kotapuiden hommaamiset ja kalastukset. Ja aivan varmasti naiset ovat myös tuskastuneina ihmetelleet, että kun ei ole mitään päälle pantavaa itselle ja isäntäkin kuvittelee lähtevänsä kaupunkiin kuluneissa säpikkäissä. Ei puhettakaan. Siinä on ruvettu kiireellä näskäämään koipia, ompelemaan lapintakkeja ja kenkiä sekä hapsuttamaan huiveja.
Matka oli todella pitkä lähteä poroilla ja muilla sen aikaisilla vehkeillä kauas Trondheimiin. Eivät ihmiset varmasti edes tienneet missä se on.
Mutta niin vain kuvassa näkyy valtava joukko saamelaisia. Kuvasta näkyy vahva usko tulevaisuuteen.
Kokouksessa käsiteltiin saamelaislasten kouluasioita, saamelaisten äänioikeutta, saamelaista maanomistusoikeuksia ja saamelaisyhdistysten asioita.
Elsa oli kirjoittanut näistä kirjan: Elämän ja kuoleman edessä? Totuus Saamelaisten olosuhteista. Hän on ensimmäinen saamelaisnainen, joka on julkaissut kirjoituksiaan.
Elsa Laula oli hyvä puhumaan, kirjoittamaan ja innostamaan ihmisiä. Hän sai ihmiset uskomaan siihen, että yhdessä kokoontumalla ja puhumalla saisimme saamen kielet säilymään, poroille tilaa laiduntaa ja ikiaikaiset oikeudet maiden käyttöön säilymään.
Sitä työtä jatkavat nykyiset Saamelaiskäräjät kaikissa maissa. Olemme kiitollisia siitä.