Demokratialla oli pitkään kehno maine. Länsimaisen sivistyksen juurilla antiikin Kreikassa demosta eli kansaa pidettiin ailahtelevana, sotaisana ja helposti manipuloitavana. Tällaisen porukan käsiin ei voinut uskoa kokonaista valtiota. Keskiajalla ajatus rahvaanvallasta olisi ollut suorastaan pyhäinhäväistys: olihan maallinen järjestys paaveineen ja ruhtinaineen luonnollinen ja hyvä, joskin väliaikainen, temporalis.
Demokratian maine alkoi parantua uuden ajan kynnyksellä, kun oivallettiin, että rahvaan ääni voisi kuulua myös erillisten ja hyvässä tapauksessa valistuneiden edustajien välityksellä. Alkoi syntyä puolueita, jotka kokosivat samanmielisiä riveihinsä ja asettivat ehdokkaita vaaleihin.
Perusajatuksena oli, että kun kansa edes edustajiensa kautta hallitsee itse itseään, noudattavat päätökset jollain tavalla ihmisten tahtoa, eivät keisarin tai muun päällyshenkilön oikkuja.
Uuden ajan demokratiaan alkoi liittyä myös uusia oikeuksia, jotka nykyisin tuntuvat jo itsestään selviltä, mutta jotka ovat siis historiallisesti varsin tuoreita. Tällaisia ovat esimerkiksi sananvapaus, lehdistönvapaus ja kokoontumisvapaus, mutta myös vaikkapa oikeus ravintoon ja koskemattomuuteen.
Nykyisen ”tasavaltaisen” demokratian tärkeä pilari on perustuslaki. Sen tarkoituksena on suojata perusoikeuksia lyhytnäköisiltä poliittisilta pyrkimyksiltä ja varjella myös vähemmistöjä enemmistön ylivoimalta.
Hyvä perustuslaki on parhaiden puoltemme maallinen sakramentti, epäitsekkyyden ihmeellinen ilmentymä.
2000-luvulla demokratia on ollut uhatumpana kuin pitkään aikaan, myös Euroopassa. Hyökkäykset sitä vastaan ovat olleet pääpiirteissään kahdenlaisia. Poliitikot ovat väheksyneet tai pyrkineet kontrolloimaan oikeusjärjestelmää ja samalla ajatus kaikille ihmisille kuuluvista perusoikeuksista on kiistetty.
Usein demokratiaa vastaan on hyökätty demokratian itsensä nimissä.
Tämä on jakomielistä, mutta ymmärrettävää: sanalla ”demokratia” on niin hyvä kaiku, että se käy lipuksi myös sellaisille toimille, jotka tosiasiassa vievät oikeuksia ja kaventavat vaikutusmahdollisuuksia.
Demokratiaa ja laillisuutta on syytä järkähtämättömästi puolustaa. Ne ovat historiallisia saavutuksia, jotka takaavat, että niin enemmistöihin kuin vähemmistöihin kuuluvat saavat elää rauhassa. Kenenkään ei tarvitse herätä sellaisiin yöllisiin koputuksiin, jotka tietävät lähtöä.
Samalla on hyvä muistaa, että yhteiskunnat eivät ole valmiita, ja joskus raja demokratian sankarin ja häirikön välillä on hyvin häilyvä. Siitä todistavat vaikkapa sellaiset maailman muuttajat kuin Nelson Mandela, Martin Luther King Jr. ja, eturivissä, Greta Thunberg.
Kirjoittaja on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti. Hän toimii Rovaniemellä tällä viikolla järjestettävien Politiikan tutkimuksen päivien puheenjohtajana. Päivillä käsitellään tänä vuonna demokratiaa.