Olen uskonut elämäni aikana moniin asioihin, mutta yhteen en koskaan: nimittäin ilmaisiin lounaisiin, eli asioihin, jotka jo lähdössä vaikuttavat liian hyviltä, halvoilta tai helpoilta ollakseen totta.
Joskus käy kuitenkin niin, että suuret sanat ja laveat lupaukset onnistuvat kätkemään allaan ammottavat ansakuopat niin ovelasti, että kovapäisinkin skeptikko menee vipuun. Myönnän, olen lipsunut. Yöttömien öiden pehmittämät aivoni ovat viime aikoina ajautuneet moneen harhauskoon.
Postilla, eli entisellä Itellalla, eli entisellä Postilla on palvelu, joka tunnetaan nimellä Helposti-koodi. Kesäkuisen muuttorumban keskellä ilahduin tästä suuresti. Olin näet laittanut pikku-irtainta netin kautta kiertoon ja lähetysrumba alkoi tuntua tuskaiselta lisätyöltä osoitetietojen kirjoittamisineen ja postissa jonotuksineen. Lupaus helppoudesta oli lupaus helpotuksesta! Enpä aavistanut, miten vaikeasta asiasta olisi kyse.
Teoriassa koko homma hoituu kotisohvalta käsin. Empiirinen tutkimukseni osoittaa kuitenkin toisin. Aluksi kuvio meni niin, että lähetystiedot täytettiin verkossa, josta sai verkkomaksun jälkeen koodin, joka tulostettiin tarrana, joka kiinnitettiin pakettiin, joka kiikutettiin postiin tai automaattiin.
Sitten seurasi jännä käänne: koska koodeja oli kirjattu väärin ympäri Suomen, täytyi pelisäännöt ajatella uudelleen. Nyt tilanne on se, että tiedot täytetään ensin verkossa, josta saa maksun jälkeen koodin, joka tulostetaan tarrana, joka kiinnitetään pakettiin, jonka päälle kirjoitetaan vielä lähettäjän tiedot ja puhelinnumero uudelleen.
Siis mitä? Postin sivuilla sanotaan: Helposti-koodin ansiosta lähettäminen on entistä sujuvampaa. Kyllä ei ole.
Iltalehti mainosti taannoin vartin juustokakkua. Nopealla silmäyksellä näin, että tortun teko veisi noin tunnin. Resepti vaikutti hyvältä, mutta jätin leipomatta, koska ärsytti, että ylipäätään innostuin, uskoin ja klikkasin. Samaa harhauttamista harrastettiin huonekalukaupoilla, jossa arvelen tulleeni huijatuksi, en vaan keksi, miten.
Ensin oli kaksi kalua yhden hinnalla, sitten sama kalusto tarjousprosentein, hinnat pysyivät stabiileina ja olivat voimassa vain tänään. Huutelivat perään, että sama tarjous pätee vielä huomennakin. Niin päti. Haettiin sohva. Lyhyen matikan oppimäärä ei kuitenkaan riittänyt tuottamaan loogista yhtälöä.
Pidän itseäni skeptikkona, joka uskoo moniin asioihin ja innostuu mistä tahansa kun asiat tarpeeksi hyvin esitetään ja perustellaan. Se vasta on loogista. Ei elämä ole. Vartti voi olla tunti, helppo saattaa äityä vaikeaksi ja ilmaiselle voi läsähtää hinta.´
Minäkin tarjosin velipojalle viime vuonna burgerin – tietysti hyvää hyvyyttäni. Mutta ei se ole sama kuin ilmainen lounas. Odotan yhä milloin saan jotain vastineeksi.
Maria Paldanius on maailmaa kiertänyt toimittaja ja Uusi Rovaniemi –lehden kolumnisti. Hän opiskelee audiovisuaalista mediakulttuuria Lapin yliopistossa.