Ko­lum­ni: Hal­li­tus­oh­jel­mas­sa vahva kirjaus poh­jois­mai­sen puo­lus­tus­yh­teis­työn puo­les­ta – Hä­vit­tä­jä­ki­saa se ei kui­ten­kaan rat­kai­se

Uudessa hallituspohjassa ja hallitusohjelmassa on turvallisuuspolitiikan osalta pohjoismaisen yhteistyön klangi. Tulevan hävittäjämallin valintaa se ei ratkaise, mutta voi antaa Saabille lisäintoa myyntityöhön.

Yksi vasta nimitetyn Antti Rinteen hallituksen isoimmista rahallisista päätöksistä liittyy puolustusjärjestelmän kärjen päivittämiseen eli laivue 2020-hankkeeseen ja hävittäjäkaluston uusimiseen.

Hallitusohjelmassa linjataan, että käytöstä poistuvat 64 Hornet-hävittäjää korvataan täysimääräisesti. Hävittäjähankkeen kustannusarvio on 7–10 miljardia euroa.

Hävittäjäehdokkaita on viisi: yhdysvaltalaiset Super Hornet ja F-35, ranskalainen Dassault Rafale, Ison-Britannian johtaman konsortion Eurofighter sekä ruotsalaisen Saabin Gripen.

Hallituspohja ministerisalkkuineen sekä ohjelmakirjaukset lienee pantu tyytyväisyydellä merkille länsinaapurissa. Hallitusohjelmaan on muotoiltu vahva kirjaus pohjoismaisen puolustusyhteistyön puolesta.

– Hallituskaudella laajennetaan kahdenvälistä ja alueellista puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa, ohjelmassa sanotaan.

Pohjoismaista ulottuvuutta hallituskauteen tuo myös pohjoismaisen yhteistyön ministerin nimittäminen (Rkp:n Thomas Blomqvist).

Myös transatlanttisesta yhteistyöstä puhutaan, mutta hieman loivemmalla muotoilulla ”kehitetään”.

Hallitusohjelmassa ei oteta kantaa liittoutumiseen, vaan pidetään entiseen tapaan Nato-optio voimassa ja korostetaan kumppanuuteen perustuvaa yhteistyötä.

Ruotsin niin ikään sosialidemokraattinen pääministeri Stefan Löfven ehti jo todeta Ylen Ykkösaamun haastattelussa toukokuun alussa, että ruotsalaishävittäjien hankinta helpottaisi Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyötä. Löfven toki diplomaattisesti korosti, että Suomi tekee ratkaisunsa itse.

Hävittäjäkisan lopputulosta ei hallituspohjan ja -ohjelman perusteella kannata ennustaa. Uuden hävittäjän valinta perustuu viiteen kriteeriin eli sotilaalliseen suorituskykyyn, huoltovarmuuteen, teolliseen yhteistyöhön, elinjaksokustannuksiin sekä turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin vaikutuksiin.

Vahvin kriteeri näistä on suorituskyky, jonka arviointi on jätetty poliitikkojen sijaan alan ammattilaisille eli sotilaille. Pohjoismaisen yhteistyön ministerin tehtäväkään ei ole puolustuspolitiikan ytimessä.

Vaikka hävittäjävalinnassa mennään suorituskyky edellä, turvallisuuspoliittinen ulottuvuus on mukana. Amerikkalaiset valmistajat olisivat siksi varmasti mielellään nähneet hallituksessa Nato-jäsenyyden puolesta liputtavan kokoomuksen.

Lopullinen päätös uusista hävittäjistä tehdään vuoden 2021 loppuun mennessä. Lopulta vain yksi valmistajista juhlii, sillä hankinnan hajauttamista kahden valmistajan kesken pidetään epätodennäköisenä.

jussi.orell@lannenmedia.fi