Istuin sunnuntaina aamupalalla, ja pöydän toisessa päässä poikaystäväni luki keskittyneesti Hesaria.
Avasin kännykän ja Facebook ilmoitti, että kaksi vuotta sitten samana päivänä olin kirjoittanut Rovaniemellä vietetyn kesän päätteeksi statuksen: "Mie pelkäsin että löyän jonku poromiehen rentun täältä Lapista ja raahaan Helsinkiin. Mutta kyllä Artekin pöytä on paljon helepompi! 10 e ja rakkautta ensisilmäyksellä!!!"
Katsoin poikaystävääni ja mietin, että ehkä oli onni, että löysin poromiehen sijaan Tuhat-torilta kympillä pöydän. Muuten juuri hän ei ehkä olisi kanssani pöydän ääressä. Mielessä läikähti helpotus ja hyvä olo.
Silloin kaksi vuotta sitten oli helppo vitsailla pöydästä, vaikka tavallaan se oli laiha lohtu. Siihen aikaan nimittäin toivoin hartaasti löytäväni kumppanin.
Helsingin Sanomien haastattelussa (HS 1.6.2016) toimittaja-juontaja ja rakkausvalmentaja Mia Halonen sanoo: "Suomessa on noloa yrittää aktiivisesti löytää kumppani. Sitäkin häpeillään, että tarvitsee toista ihmistä: kulttuurina kun on, että yksin pitäisi pärjätä. Sitten sinkut kertovat kovaan ääneen, että en minä ketään haluaisikaan."
Minäkin saatoin sanoa olevani tyytyväinen, vaikka joka ikistä poskelle pudonnutta ripseä puhaltaessani toivoin rakkautta. Jatkuva etsiminen harmitti ja hävetti.
Kun suhteen alku toisensa perään kömmähti kumoon, tuli rakkaudettomuudesta elämääni varjostava suru. Minulla oli ystäviä, perhe, koulu, työ, harrastuksia ja elämäni oli täyttä.
Silti elämäni tuntui perustavanlaatuisesti tyhjältä. "Varatut eivät käsitä, millaista on mennä joka ilta yksin nukkumaan ja joka aamu herätä yksin. Kun sellaisia öitä on tuhansia, kasvaa kosketuksen kaipuu suureksi", sanoo Halonen.
Minä, nyttemmin varattu, käsitän. Sinkkuna luin lehdestä jutun ebolahoitajasta, joka ei koskettanut kuukauteen ketään. Hätkähdin ja aloin laskea, milloin itse olin viimeksi koskettanut ketään. Onneksi ystäväpiirissäni halataan paljon.
Pahinta oli pelko siitä, etten tule löytämäänkään ketään. Vielä yksinäisemmäksi olon teki, ettei uskaltanut sanoa sitä ääneen. Mia Halonen ei ole epäillyt, löytääkö hän enää ketään. Hän uskoo, että parin löytämiseen voi itse vaikuttaa.
Halosen mukaan on outoa, että kumppanin löytämistä pidetään kohtalon asiana. Hän toteaa, että kukaan työtönkään tuskin ajattelee, että kyllä minä vielä hakematta kohtaan sen oikean työn. Rakkautta pitää uskaltaa etsiä vaikkapa kokeilemalla jotain uutta harrastusta tai pyytämällä ystäviä järjestämään treffit.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuoden 2015 lopulla noin 1,1 miljoonaa yksin asuvaa. Yksin asuva ei ole sama asia kuin parisuhdetta etsivä tai edes suhdetta haluava sinkku.
Mutta yli miljoonan ihmisen joukkoon mahtuu myös niitä, jotka etsivät rakkautta. Olisinpa yksin ollessani tajunnut, etten todellakaan ole yksin.