”Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit’ ei hanki”, kuului Jaakko Ilkan sananparsi Nuijasodassa. Tuo kapina johtui paljolti rahvaan väsymyksestä aatelisten harjoittamaan sortoon. Tuolloin oikeudenmukaisuus kuului vain valtaapitäville. Vieläkin elää sanonta ”laki on kaikille sama, mutta tuomiot vaihtelevat”. Onko Suomi on nykyään oikeusvaltio?
Oikeusvaltion tunnusmerkkeihin kuuluu vallan kolmijako lakeja säätävän eduskunnan, toimeenpanosta vastaavan hallituksen ja riippumattomien tuomioistuinten kesken. Kansalaisten perusoikeuksiin kuuluvat mm. oikeus tulla kuulluksi ja oikeus hakea muutosta. Valitusmahdollisuus tarkoittaa myös kansalaisten suorittamaa yleistä lainvalvontaa. Oikeusoppineiden mukaan turhia valituksia ei ole olemassa. Luottamus hyvä, kontrolli paras, sanoi Lenin aikoinaan.
Suomi ei ole vielä oikeusvaltion kliimaksi eikä meillä aina saa itselleen oikeutta. Kasvavien oikeudenkäyntikulujen vuoksi vähävaraisilla on huonot mahdollisuudet puolustaa oikeuksiaan. Usein on myös hankala saada riittävästi tietoa ja ammattitaitoista apua.
Kun kansalainen joutuu puolustamaan oikeuksiaan julkishallinnon päätösten vuoksi, tilanne muistuttaa asetelmaa Daavid vs. Goljat. Usein kansalainen valitsee pienimmän riesan tien eli nurisee hiljaa nyrkki taskussa. ”Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki”, totesi Jaakko Ilkka. Moni pelkää mahdollista julkisuutta ja sen ehkä mukanaan tuomaa riitelijän mainetta. Ihmislaji elää toisten hyväksynnällä ollen herkkä sille, mitä muut hänestä ajattelevat.
Kunnallishallinnossa usein unohtuu se, että myös poliittisista päättäjistä koostuvat toimielimet edustavat julkista valtaa käyttävää hallinto-organisaatiota. Politiikalla tai tarkoituksenmukaisuussyillä ei saa ohittaa oikeudellisia tosiseikkoja. Tarkoitus ei saa pyhittää keinoja.
Viranomainen asettuu helposti puolustusasentoon eikä kykene tarkastelemaan asiaa kansalaisen näkökulmasta. Virheiden paljastumisten pelossa syntyy uusia virheitä. Julkisuuslakia ei osata vieläkään useissa kunnissa noudattaa. Julkisuusperiaatteen mukaisesti jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisen julkisesta asiakirjasta. Eikä kuntien yhtiöissäkään ole oikeasti salaisia asioita kovin montaa.
Prosessien venyessä oikeuksiaan puolustava kansalainen roikkuu pitkään löysässä hirressä; ystävissä alkavat jyvät erottua akanoista. Tuomioistuinten luvattoman pitkien ruuhkien vuoksi päätökset ovat joskus käyneet jo hyödyttömiksi. Oikeusturva jää tällöin toteutumatta.
Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan, kuuluu vanha tuomarinohje. 1600-luvun valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan ohje kuului: “Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.”
