Hyvin ajoitettu valmistautumispyyntöni videopelin lopettamiseksi ruokailun ajaksi kaikuu kuuroille korville. Hetken päästä muistutan asiasta. Seuraavaksi pyydän kiltisti, toistan, käskytän suoraan, sihisen hampaiden välistä varoituksen, että pelikonsolin seuraava osoite on kirpputori.

Ruokapöydässä paapatan lapsille moraalisaarnaa konsoli- ja mobiilipelien haitallisuudesta. Kesken hienon saarnan morkkis iskee. Minun tekee mieli laittaa itseni kirpputoripöytään. Onko tuosta elektroniseen maailmaan uppoutumisesta oikeastaan mitään hyötyä?