Päässäni kaikui äidin ääni. Vai oliko se äidinäidin? Miten kaukaa sukupolvien ketjun takaa viesti kantautui, siitä en ole varma.
Tai ehkä se oli vain sisäinen kriitikkoni, joka kumautteli kalloni sisäseiniä pajavasarallaan ja irvaili: Älä hei viitsi, aikuinen ihminen. Aina olet tehnyt kaiken itse ja jokainen itseään kunnioittava lappilainen tekee itse kaiken. Eikö yhtään nolota?
Ensimmäistä kertaa elämässäni olin tilannut kotisiivoojan. Heti kättelyssä kutistuin ja aloin selitellä: On aika tiukka työtahti näin syksyllä. Ja opiskelukin imee naisesta mehut, huh. Ja kun tekemistä verhoaa vielä tämä piinaava pimeys, ei mitään jaksaisi.
Perusjutut hoidetaan toki itse, pyykit, tiskit, roskat, pölyt ja pölyjen pölyt. Mutta kun tuo joulukin tulee, niin ajateltiin ulkoistaa ammattilaiselle loput.
Ryhdistin fyysisen olentoni, mutta nolous ehti jo punoa sisälleni pesän. Pääsin selityksen makuun ja jatkoin: Mattoja voit imuroida, silleen sopivasti. Ja tasoja pyyhkiä, vähän. Vessanpöntöt ja roskikset saa jättää. Älä välitä vaateläjistä tai uunipelleistä. Uunia jos rätillä sipaiset. Siinä se. Keitä itsellesi kahvia ja ota pipari.
En osannut olla läsnä, joten lähdin kävelylle. Koskikatua tampatessani mietin, mikä tässä on niin vaikeaa. Miksen pystynyt jäämään tilanteeseen, jossa vieras ihminen siivoaa kotiani eli tekee työtään tilauksesta ja minä nökötän läppärillä, yhtä lailla työtä tekemässä? Ja mitä sitten, vaikka minulla olisi ollut vapaapäivä! Ei kai tässä mitään vastapuolten välisiä valta-asetelmia oltu rakentelemassa. Sitäkin kyllä itseltäni kysyin.
Siivoojan työ mielletään usein huonopalkkaiseksi ammatiksi, jota tehdään vain vaihtoehtojen puutteessa. Se lienee joidenkin kohdalla totta. Kuten erään helsinkiläistaiteilijan, joka katkeroitui varhaisvuosien siivoojanpestistään niin, että päätti tehdä kokemuksesta lyhytelokuvan. Leffan ydin on taiteilijan näkemyksessä, jonka mukaan ”kotisiivous kuuluisi vain niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat”, koska ”ihmisten turhamaisuutta ei pidä tukea julkisin varoin kotitalousvähennyksillä.”
Samantyyppiset tausta-ajatukset taisivat vaikuttaa minunkin takaraivossani. Mieleni mankka soitti ripiitillä painavaa asiaa: kohta kotiisi tulee joku, joka ei pidä työstään ja kokee itsensä kyykytetyksi. Ja kuka onkaan se kyykyttäjä? Niinpä. Vähemmästäkin tulee hankala olo.
Siivoojalla sellaista ei ollut. Kysyessäni hän kertoi nauttivansa työstään. Sen näki hänestä. Ja kodista, joka kiilsi puhtauttaan. Oloni oli nolo, mutta kiitollinen.